Hei pitihän mun vähän alkaa hehkuttamaan täälläki, et mun kesäkukat on edelleen hengissä ja suurin osa vielä oikein hyvissä voimin puskuttaa eteenpäin.
Olenkin niitä rakkaudella hoidellut, nyppinyt, lainnottanut ja haastavimpana tehtävänä yrittänyt pitää muksut irti penkeistä.
Testinähän laitoin tänä vuonna reilusti vähemmän kukkia takapihan kukkapenkkiin kuin viime vuonna ja kummasti ne on alkanut ottaa tilaansa haltuun. Vielä vähän multa pilkistää, mutta justhan tässä heinäkuulle siirryttiin, joten onhan niillä vielä kasvuaikaaki. :)
Myös etupihan Ahkeraliisa on ollut super ahkerana ja kasvanut kovaa kyytiä, vaikka onkin tosiaan aina varjossa. Tuossa se mukavasti aina toivottaa vieraat tervetulleiksi.
Jopa Tähtisilmä on vielä hengissä, mutta kukkien määrä on niin vähäinen, etten vielä tohtinut sitä tänne asti päästää. En kuitenkaan ole luopunut toivosta senkään suhteen.
Käytiin viime viikonlopulla paikalliskierroksella Mahkosen puutarhalla ja Handolinin taimitarhalla ja sainkin paljon inspiraatiota ens kesälle.Ja parastahan oli, et molemmissa
paikoissa muksut pääs pupuja ihasteleen, joten nähtävää riitti koko perheelle ja ei äidin tarttenut pitää niin kauheaa hoppua. Kummasti noi lapsosetki viihty kauniita kukkiakin katsellen. Ei siis paha retki ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.