Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Rakkaudesta unisieppareihin

"Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia."

En tiedä, mikä noissa unisieppareissa oikein viehättää, mutta jokin niissä aina pysäyttää. Olen ollut pienestä pitäen aika levoton nukkuja ja painajaisiakin on tullut nähtyä, joten ehkä sellainen hassu usko siihen, että jokin taikaesine veisi pahat unet ja rauhoittaisi yöt, tuo vain hymyn huulille. 

Itse olen noita unisieppareita tehnyt nyt jokusen ja omaan tapaani uskollisena olen niitä virkannut. Toisinaan olen virkannut ympyrää vain improvisoiden ja toisinaan olen varioinut jotain valmista pyöreän liinan ohjetta. Viimeiselle kierrokselle olen kiinteillä silmukoilla virkannut metallisen kehikon. 


Tämä improvirkkauksella toteutettu yksilö roikkuu omassa makkarissa rauhoittamassa omaa untani.  



Sinne ne pahat unet valuvat...




Tällainen eksyi puolestaan lahjaksi. Tämä on tehty jonkin liinan ohjetta mukaillen. 
Tämä yksilö löytyykin jo aiemmasta joululahjapostauksestani


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Vihdoin ja viimein joulu paketissa

Hui kauheaa! Kaksi kuukautta meni bloggaamatta. Se ei tarkoita, ettenkö olisi täällä edelleen. OLEN KYLLÄ! Elämä heitti pienen kärrynpyörän ja pääsin opiskelemaan. Ei tarkoita sitä, että olisin koko ajan nokka kiinni kirjoissa vaan käsitöitäkin tupsahtelee mukavaa tahtia koko ajan. Tänne arkistointi vain meinaa tuottaa omat haasteensa. Kun tietokoneen avaan, niin yleensä tulee tehtyä jotain kouluhommia.
Toisena aikavarkaana syyttelen sitä, että päätimme kokeilla myydä kotiamme, joten ihan syntisen kauan menee aikaa kodin puunaamiseen. Haaveina olisi löytää koti, jossa olisi minulle ja käsityöharrastukselleni pyhitetty työtila, jotta voisin alkaa harjoittelemaan kunnolla myös ompelemista. Mutta katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan...

Instagramin toimii enemmän aktiivisena tällä hetkellä, joten tulkaa sinne mukaan menoihin. Löydyn sieltä nimimerkillä minsuhem. Rakastan kuitenkin bloggaamista ja päiväkirjaksi omista töistä tätä alunperin aloin pitämään, joten en tätä todella ole mihinkään lopettamassa. Päinvastoin nyt yritän taas aktiivisemmin tarttua toimeen.

Aloitan nyt postaamalla kasan tuotoksista, joita eksyi joulupukin konttiin. Ja tästä vielä puuttuu osa. Pahoittelen tosiaan, että nämä tulee niin kauhealla viiveellä. Tänäkin vuonna yritin toteuttaa lahjukset itse ja aloitinkin niiden tekemisen joskus elokuun tienoilla, mutta tokihan niitä väännettiin vielä viimeisilläkin viikoilla.  Ja tietenkinhän juuri ennen pakettiin laittoa tajusin, että kuvat on ottamatta. Tämä harmittaa niin vietävästä. Oishan näistä voinut vähän kauniimpiakin otoksia ikuistaa, mut näillä mennään.



Tämä liina on vajaa versio aikaisemminkin virkkaamastani Doris Chanin Entropysta. Edellinen löytyy täältä


Tämä malli on omani ja se ilmaantu siinä tehdessä. 


Tämän mallin blongasin Suuri Käsityö lehdestä, jota en nyt tähään hätään löytänyt, mutta pyrin merkkaamaan tarkemmat tiedot, kun lehti sattuu eteeni. Tämän kanssa meinasin pari kertaa hermot menettää, mutta onneksi jaksoin loppuun asti kaikeasta purkamisesta huolimatta. Lopputulos oli kyllä sen arvoinen. 



Näitäkin koruja olen tehnyt ennenkin. Oman löytyy täältä. Harmi kun en alkuperää pysty tähän lisäämään, koska en sitä edelleenkään valitettavasti tiedä. 



Kirkkaanpunainen meni isosiskolleni. 



Vaaleammanpunaisen sai äitini. 




Viimeisenä vielä unisieppari, jonka virkkasin koristamaan kahden kouluikäisen tytön yhteistä huonetta. Tämä tuokoon heille vain ihania unia painajaisten sijaan. Unisieppareita on tullut virkattua viime aikoina useampikin, joten palataanpa asiaan näistä myöhemmin.  

Kaikissa töissä käytin Suomen Langan kalalankoja eri vahvuisina. Unisieppari ja korut ovat tehty 6-säikeisistä langoista 1,5mm koukuilla ja liinat puolestaan olivat  vahvempaa 12-säikeistä lankaa, joten koukkukin taisi olla 3mm paikkeilla.


Kiitos teille, että olette pysyneet siellä ruudun takana ja toivon, että yhteinen matkamme jatkuu.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Rakkautta ja romantiikkaa 1.0

Nyt kyllä oli niin mieluinen välityö tässä kaiken isomman rinnalla, et ihan into piukeana täällä kirjottelen.

Jostain Facebookin virkkausryhmästä silmiini iski kaaviokuva kauniista kaulakorusta, jota lähdinkin kokeilemaan. Valitettavasti en tarkempia taustoja osaa kertoa. 

Enemmän ja vähemmän seurailin ohjetta ja sovittelin sitä 6-säikeiselle Liina kalalangalle sopivaksi. Lanka oli juuri sopivan ohut, että kuviot tulevat kivasti esiin, mutta kuitenkin sen verran kova, että se pysyy hyvin muodossaan ilman tärkkäystä.


Koru alkoi kivasti hahmottumaan ja sainkin ajatuksen, että kokeilen kiinnittää tämän komeuden vielä aikaisemmin Sinellistä hankkimaani lukolliseen koruvaijeriin. 

Yllätyksekseni tästä tuli kertaheitolla täydellinen. Jotenkin tämä vain iski niin lujaa ja rakastuin samantien.



Valkoinen romanttinen koru vain toi hyvän mielen tekijälle ja kokonaisuus oli vain sellainen puuttuva palanen, joka omista koruvarastoista selkeästi uupui.


Tämä laitetaan niin tuotekehitykseen. Ajatuksia versiosta 1.1 on jo useammanlainen...

Lanka : 6-säikeinen Liina kalalanka , valkaistu valkoinen
Koukku : 1,5mm

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Väriterapiaa hamahelmeillen

Siis onhan kulhollinen erivärisiä hamahelmiä vain niin herkullisen näköinen, et kummasti niitä pyöritellessä huonokin päivä muuttuu paremmaksi.


Pyöreä pohja esille ja Mandalan tekoon. Rivi kerrallaan kokeillen ja ihmetellen. Kirkkaimmat värit sieltä valikoitu. Selkeästi kevättä rinnassa.


Silityksen jälkeen vähän ihmettelin ja painelin lankalaatikolle. Jokin juju oli työhön saatava ja sieltähän se aarrekätköistä löyty.


Virkkailin mustalla kalalangalla pari kierrosta kiinteitä silmukoita Mandalan ympärille ja samalla ketjusilmukoin kaulanauhan. VALMIS!!!