perjantai 31. toukokuuta 2013

Butterfly in the HouZe

Ostin Facebookin sisustuskirppikseltä arkillisen valkoisia perhos-sisustustarroja. Ensimmäinen niistä löysi paikkansa eteisen väliovesta. Onhan se niin mahottoman söpö, että saa nähdä mihin loppuparvi asettuu.
Kunhan nyt vain ei repeäis käsistä tämä touhu, kun menin samalta myyjältä hankkimaan lisäksi useamman arkin mustia ja valkoisia tähtiäkin. Suunnitelmia niidenkin käyttöön jo olisi, mutta toteuttaminen vielä vähän ajatusvaiheessa. Let`s see...  

Ihan pihalla

Voi vitsi kuinka upea päivä tänään on ollutkaan.
Aamuvirkut hoiti viikkosiivoukset heti herättyään ja kyllä mieki vähän autoin. Ensin työ ja sitten saatiinki painella ulos. Ja pihalla on oltuki ihan koko päivä. Ei mikään helppo yhdistelmä virkkailla valkoisella langalla, kun ympärillä pyörii hiekka- ja vesileikeistä sotkuset muruliinit.
Miehen tultua töistä pääsinki sit sirkkelin varteen (KYLLÄ MINÄ!!!) ja saatiinki terassin kaide jo hyvälle alulle ja huoltojoukotki hoitivat hommansa upeasti. Jos siis kaikki menee suunnitellusti niin huomenna meillä pitäis olla VALMIS terassi kaiteineen kaikkineen. Kuvia tulee kyllä sitten kun saan sen stailattua mieleiseksi. Pitäis vaan päästä sinne IKEAan.
Toivottasti ootte kaikki päässeet nauttimaan näistä upeista keleistä ja jatkukoon nämä vielä pitkään.
Yltää yltää...
Poika huolehti äidin nesteytyksestä

torstai 30. toukokuuta 2013

Pitäis päästä IKEAan!

Pitkään on ollut tarkoituksena mennä Ikeaan, mutta jotenki sinne lähteminen on vain ollut niin vaikeaa. Pakko oli kuitenki jo tehdä vähän toivelistaa, joka kerkeää muuttua varmaan vielä moneen kertaan ennen ku sinne pääsen, mutta jotain tällaista ois haaveissa. Ai miten niin aika mustavalkoista???

Kuvat lainattu Ikean sivuilta.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Piilopöytä olkkariin

Usein viikonloppuisin, kun lapset nukahtavat, me mieheni kanssa kokataan jotain hyvää ruokaa ja uppoudutaan ruokinemme olkkarin sohvalle syömään ja kattomaan jotain leffaan. Meillä ei ole olohuoneessa pöytää joten se keittiöntuolien ja tarjottimien virittäminen tuli korvista ulos ja nyt päätinkin tilata tarjotinpöydän, jonka saa kasaan ja pukattua syrjään kun sitä ei käytä. Ehkä nämä menevät muksut ovat sulkeneet ajatuksen pysyvästä pöydästä. Pitää olla tilaa mekastaa, joten tämä oli mielestäni hyvä ratkaisu tähän elämäntilanteeseen.

Solo pöytä / ZBH kevät-kesä 2013

Pöydästä löytyy myös koukku, joten sen saa halutessa myös ripustettua seinällekin.

Vihdoinkin sain naulakon makkariin

Olen tovin jo metsästänyt makkariin jotain kivaa naulakkoa. Aamutakit, käsilaukut ja muu siirtyvä tavara lojui usein yöt lattialla ja minua ahdisti se niin paljon.

Yritinkin hakea useaa erilaista ratkaisua ja tarkoitus olikin laittaa sellaisia pieniä koukkuja makkarin oven taakse piiloon.

Kuitenkin kävi sellainen tuuri, että satuin sopivasti naapurin varastonsiivousta seuraamaan ja sainkin sieltä mukaani heidän vanhan Ikean "hattuhyllyllisen" naulakon. Toisen romu on toisen aarre, vai miten se menee. Ja todellinen aarrehan siitä tuli, kun viikonlopun aikana sain sipastua siihen vielä valkosta maalia pintaan.

Ja taas saatiin sormet maaliin.
Jälkeen
Ennen


Jälkeen
Ennen


Lopputulos on kaikkea muuta kun mitä alunperin olin suunnitellut, mutta tykkään silti ihan hirmusesti. Makkarin paljas seinä kaipaisikin jotakin, joten tässä hoitui samalla sekin.
Tarkoituksella sijoitettiin naulakko niin korkealle, että ei "superseksikkäiden" kotihaalareidenkaan lahkeet ui maassa.

Kyllä nämä second hand projektit aina vain tuovat niin hyvän mielen.  :)


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

BoxBoxBox

Jeiiii! Perjantaina töistä tullessaan mieheni toi tilaamamme Box lokerikon, josta kirjoittelin aiemmin . Kuitenkin vasta eilen ehdimme sen kokoamaan ja tykkään tykkään tykkään. Nyt koko tila näyttää paljon yhtenäisemmältä. Ainoa "ongelmahan" tässä on se, että kun saa yhden alueen kuntoon, nousee esille uusia häiritseviä soppeja. Mutta onneksi tämä sisustaminen on vain niin koukuttavaa touhua, että ei haittaa vaikkei nämä hommat ikinä lopu kesken. Ompa ainakin haaveita, mitä varten säästellään.

Ennen... (Takana näkyy jo uusi muutoskohde. Kuvakollaasi olisi haaveissa toteuttaa käytävän seinälle.)
Nyt! Taulu ripustetaan seinään vielä, mutta kuvaaja oli koukunasentajaa nopeampi tällä kertaa.

Ennen
Jälkeen

Perjantai Partyt

Viikonloppu on kyllä mennyt touhutessa. Perjantai-iltana minulla olikin kutsut Vantaalla. Aurinko paistoi ja oli melko lämpöinen, joten tuote-esittely saatiin järjestettyä terassilla, johon tuotteet olikin ilo asetella näytille.  Talon täydeltä oli upeita naisia kerääntynyt viikonlopun viettoon. Nauru raikasi ja porukassa kovasti sisustettiin ja tehtiin hankintoja.

Suuri rakkauteni kohde Oprah kynttilänjalka heti etummaisenä.




Riippuvalle Grape tuikkusomisteellekin löysin koukun katosta ja sinnehän se sopi niin kuin nakutettu.

Ensimmäistä kertaa sain mahdollisuuden pitää kädessäni mallistomme Houze viinilaseja. Kutsuemäntä oli ne jo alkukaudesta itselleen hankkinut ja minulla niitä ei valitettavasti ole esittelypaketissa. OLIHAN NE UPEAT!




Taas kerran sain todeta, että tämä on vain niin parasta vastapainoa tähän omaan kotiäidin arkeen. Olin ihan hymy korvissa vielä illallakin kun sain pään tyynyyn.

Kyseisen illan aikana valitettavasti oma toivelista kasvoi taas.: TAHDON OMAT HOUZE VIINILASIT. Tulee vain viinilaseille hintaa, kun pitäisi myös saada sitten vitriini niiden ympärille.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kodin ongelmakohtia : osa 1

Jokaisessa kodissa on varmasti aina jokin osio, joka ei ihan silmää miellytä. Omassa niitä on kyllä vielä useampikin, mutta pikkuhiljaa pienillä muutoksilla niitä on kyllä saatu rajattua vähemmäksi.

Tämän kertaisena muutoskohteena on avokeittiön ja olkkarin välinen seinä, jota vasten tällä hetkellä nojailee Ikean ruskea Malm lipasto ja kokonaisuus ei vain toimi. Ekanakaan lipasto ei istu siihen värinsä puolesta, toiseksi lipaston takana on pistorasia, joten sitä ei ole voitu laittaa keskelle seinää vaan se kenottaa oikealla ja ärsyttää silmääni ihan hirveästi ja kolmanneksi tahdon seinällekin vielä jotain, koska huonekorkeuden takia tila näyttää todella tyhjältä.

Pitkään mietittiin, et käydäänkö ostamassa MDF-levyä ja rakennetaan itse avohylly. mutta kahden alle kolmivuotiaan "muuttujan" kanssa nämä projektit tuntuvat välillä venyvän turhan pitkiksi, joten mentiin tällä kertaa helpomman kautta.
Kodin1:n valkoinen 3x3 Box  hyllykkö  oli kaipaamamme huonekalu, joka on korkeutensa ja leveytensä ansioista todella ideaali tilaan. Se on myös avoin takaa, joten pistorasiankin pitäisi asettua. Näin siis hyllykkö saataisiin keskelle seinää. Odoteltiin sitten tovi, että tulis joku ale-kampanja ja nythän meillä on hyllykkö varattuna ja toivottavasti jo ehkä huomenissa noudettavissa.


Tässä tämä murheenkryyni. Pistorasia sijoittuu tuonne pikkuprinsessa "aarrelaatikon" taakse.


Loppu viikosta pääsen varmaan postaamaan ennen ja jälkeen kuvia tilasta. Toivotaan, että siitä tulee sellainen kuin olen jo mielessäni ehtinyt ajatella.

Tilkkuterapiaa

Ensimmäisestä postauksestani innostuneena päätin siis aloittaa jälleen kerran neliöiden virkkaamisen. Tällä kertaa en kuitenkaan mennyt isoäidin neliöillä, vaan löysin itselleni uuden kivan mallin Garnstudion sivuilta. Mitä näistä tulee, on vielä itsellenikin arvoitus. Sen vain tiedän, että valkoisella linjalla mennään. Katsotaan mihin hermot tällä kertaa riittää. Ideoita otetaan vastaan.



maanantai 20. toukokuuta 2013

Haaveissa pieni puutarha pihalle

Olen haaveillut Kekkilän vihervitriinistä tovin ja nyt viimeisimmässä kotia jaettavassa Suomelassa (Nro 4/2013) olikin ohjeet oman viljelykaapin rakentamiseen. En tiedä olisko sitä osaamista ja aikaa itse tuollaista väsätä, mutta taitais tulla kuitenkin hiukan edullisemmaksi kuin Kekkilän vastaava versio.


Suomelassa on muitakin hauskoja tee-se-itse vinkkejä ja niitä löytyykin täältä : http://www.suomela.fi/tee-itse

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Zelected By Houze showroom

Järjestin eilen elämäni ensimmäisen kerran myymieni sisustustuotteiden showroomin kotonani. Vajaa kymmenen vierasta saapuikin paikalle ja tuotteet jälleen kerran herättivät suunnattomasti kiinnostusta ja tulostakin saatiin aikaiseksi.

Oma sosiaalinen elämä on nykyään niin vähäistä, että oli ihanaa hieman kestitä vieraita siinä tuotteiden esittelyn lomassa. Päivä oli kyllä tosi kiva ja olinkin illalla ihan hymy korvissa. Kiitos vielä vieraille ja kiitos miehelleni, joka piti lapsiparkkia takapihalla esittelyn ja kahvittelun ajan!





Kaikkea kivaa kattaukseen. Valitettavasti Butler tarjotin ei tällä hetkellä kaupan.
Tekstiilejä






Sekalainen seurakunta tuikkusomisteita



BLING BLINGIÄ!


Kattaukseen sain mukaan Menú liitutaulun ja Candy ja Bisquits lasipurkit

Tämä oli vasta alkua ja harjoittelua, joten jatkoa seuraa.
Syksylle jo toivottiin uusintaa uuden malliston kanssa, joten eiköhän se oteta sitten asiaksi.

torstai 16. toukokuuta 2013

Siivouspäivän vaihdokit

Kyllä tämä kesäntulo vain aina saa aikaiseksi sen, että pitää vähän saada jotain uutta kivaa kotiin ja nyt hankintalistalla olikin uudet matot eteiseen ja keittiöön. Eilen postiluukusta tipahtikin Askon kuvasto ja sieltä silmiini hyppäsivät tarjouksessa olevat Block-matot. Aamulla äkkiä siis soitto myymälään ja mieheni kävikin ne töistä tullessaan hakemassa.

Oli tapahtunut tällainen laskuvirhe pankissa, että luulin näiden olevan samanmittaiset edellisten mattojen kanssa, mutta ne olivatkin varmaan 40 senttiä lyhyemmät. Alkuun se vaivasi silmää kovastikin, mutta mitä pitempään niitä on nyt tuossa paikallaan tuijoteltu, niin sitä vähemmän asia on vaivannut. On ne vaan niin ihanat. Ainakin siihen asti, että ensimmäiset tomaattikastikkeet osuvat valkoiseen raitaan. ;) Voi olla, että kun vanhat vaihdetaan jossakin vaiheessa takasin, niin ne tuntuvat sitten liiankin raskailta näiden jälkeen.


Ennen
Jälkeen

Ennen
Jälkeen

Ja tästä innostuneena tempasin kesäverhotkin olkkarin ikkunaan. Taas kerran mietin, että onko nämä liian imelän väriset, mutta kyllä ne on niin freesin ja kesäisen näköiset, et näillä mennään. :)

Ennen
Jälkeen