Tämä oli pakko jakaa heti kärkeen teidän kanssanne. Talvella 2011 aloitin elämäni siihen mennessä suurimman virkkausprojektin. Kuviakin tuli matkan varrelta otettua ja mietin, että ehkä näitä tulee joskus hyödynnettyä ja tässähän se tilaisuus nyt on.
Rakkaudella sitä projektia alotettiin ja toki kerran vilttiä virkataan niin senhän täytyy olla reilun kokoinen ja yllätys yllätys jossakin vaiheessa se into sitten meinasikin lopahtaa. Alkoi isoäidin neliöt tulemaan uniinkin. Jos nyt oikein muistan niin 4kk sitä enemmän ja vähemmän aktiivisesti tehtiin ja loppujen lopuksi valmistahan siitä tuli. Ja kokokin pysyi alkuperäissuunnitelmassa, vaikka kyllähän se takapiru välillä huuteli, et jo nämä ruudut riittää.
Kaksi vuotta myöhemmin viltti on edelleen rakkaudella mukana kodin sisustuksessa. Tämähän on jo viltillekin toinen koti ja huoneesta toiseen sitä on rempoteltu fiiliksen mukaan. Mutta edelleen saa sanoa, et oli se vaivan arvoinen. Sen jälkeen onkin virkkuukoukku ja langat vaihtuneet reilusti ohuempiin ja kädenjälkikin selkeästi kehittynyt, mutta se tehtiin senhetkisillä taidoilla.
Nyt kun oikein rupesi asialla fiilisteleen niin tulikin mieliteko alkaa väsäämään tälle nykyiselle kaveria. Aikaa olisi hyvin ennen seuraavaa talvea ja pakkasia.
(lankana Novitan Seitsemän veljestä ja ruudut perinteisiä isoäidin neliöitä)
 |
| Tästä se lähti... |
 |
| Pitihän sitä matkan varrella mallailla muotoonsa. |
 |
| Ei enää montaa neliötä puutu lopullisesta 150 neliön tavoitteesta. |
 |
| Siinä se <3 |
Tosi kaunis peitto! Ihailen kärsivällisyyttäsi.
VastaaPoistaKiitos Laura!
PoistaKu ajan kans tekee niin ei tule mitään stressiä. Usein vain alan aikatauluttaan liikaa näitä mun hommia ja sit panikoin, mut onneks välillä saa tehtyä näitä isompiakin projekteja, joiden valmistuttua saa kunnolla taputtaa itteä olkapäälle.