Tällä kertaa käytin lankana Novitan Hilettä ja resoriin 7veljestä. Tästä tuli kyllä todella pehmoinen ja lämmin. Tais se äiskäki tykätä.
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Rakkaudella äidille
Tänäkin vuonna pukinkonttiin eksyy aina jotain omatekoista. Tai oikeastaan tämä oli synttärilahja äidille, jonka synttärit ovat joulukuun lopulla.
Samaa Doris Chanin ohjetta olen hyödyntänyt ennenkin ja siitä postaus löytyy täältä. Tähänkin tein resoriosan neuloen. Kyseisen Doris Chanin kirjoissa on kyllä niin paljon ihanuuksia, että suosittelen kyllä tutustumaan hänen teoksiin.
Tällä kertaa käytin lankana Novitan Hilettä ja resoriin 7veljestä. Tästä tuli kyllä todella pehmoinen ja lämmin. Tais se äiskäki tykätä.
Tällä kertaa käytin lankana Novitan Hilettä ja resoriin 7veljestä. Tästä tuli kyllä todella pehmoinen ja lämmin. Tais se äiskäki tykätä.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Joulukalenterin luukku 15
Osallistuin tänä jouluna ekaa kertaa Facebookin käsityöblogit ryhmän joulukalenteriin ja nyt ois mun vuoro.
Neuloin sukkia... pikkuruisia sukkia.
Aloitin yhdellä ja ihmettelin, |
neuloin toisen |
ja sitten ilmaantu vielä muutama. |
Jatkoa seuras, kun vauhtiin päästiin |
ja yhtäkkiä niitä oli pieni kasa. |
Perussukan ohjeella mentiin
(ohjeita on lehdet, kirjat ja netti pullollaan, joten kirjasin tähän ylös oman muistilappuni)
5 silmukkaa per puikko,
Varteen noin 25 riviä aina oikeaa
Kantalapussa 10 silmukkaa -> 10 riviä sileää neulosta.
Kantakavennusjako 3-4-3
Molemmista reunoista 6 silmukkaa puikoille (puikoilla nyt 8-5-5-8 silmukkaa)
Kolme kertaa kiilakavennuksia joka toinen rivi, jotta saadaan silmukoiden määrä tasattua puikoille.
Kaikkinensa rivejä 25 ennen kärkikavennuksia.
Kavennusrivi, välikierros, kavennus, kavennus, lanka jäljellä olevien 8 silmukan läpi ja päättely.
Taita yläsreuna
Taita yläsreuna
Mitä näillä sitten voi tehdä? Vaikka eihän kaikella nyt aina tartte olla mitään sen kummempaa merkitystä. Kokosin kuitenkin muutamia ajatuksia näistä.
Yksittäisinä joulukoristeina (verhorinkulat toimii hyvänä ripustuslenkkinä) |
Kuusenkoristeina (oma joulupuu oli tähän hätään tällainen) |
Kattauksessa |
Oma lemppari : Joulukosinta <3 <3 <3 |
Osana joulusisustusta. Ei palele enää tuolienkaan jalat. :) |
Meidän kotona nämä toimii jouluviirin roolissa ja kokoaa yhteen meidän kodin jouluvärit. |
Ja toki sijoitettu paraatipaikalle valojen kera. |
Meillä näitä on 12 kappaletta, mutta tuplamäärällä sais helposti tulevaksi jouluksi joulukalenterinkin. Nopeita ovat tehdä ja hyviä jämälankasyöppöjä, joten kasa tulee varmasti kasvamaan ensi jouluksi.
Ihanaa joulunodotusta kaikille lukijoille ja toki satunnaisille kävijöillekin.
torstai 11. joulukuuta 2014
Ruutuvarsisukat
Sukkatehdas on taas ollut käynnissä ja tällä kertaa lähdinkin testailulinjalle varsien suhteen. Tahdoin jotain vähän erilaisempaa.
Ylläriylläri hyllystä kaivettiin jälleen Jan Eatonin 200 virkattua ruutua esiin ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tähän sukkaan valikoin Arkadia ruudun. Langanvirkaa hoitaa Novitan 7veljestä.
Lopputulokseen päädyttiin suunnilleen näin :
Virkkasin ensimmäisen ruudun seiskaveikasta. Mittasin, arvioin ruutujen määrän tarpeen ja sitten mentiin. Neljä ruutua per sukka (ylemmät ruudut kierrosta isommat, kuin alemmat).
Tarkoitus oli ensin jättää etuosa avoimeksi ja nauhoittaa sukat, mutta varsi olisi jäänyt hieman turhan löysäksi, joten muutinkin matkalla suunnitelmia ja virkkasin ruudut putkelle.
Nappailin tuubin reunalta ensin nilkan silmukat ja neuloin ensin vähän vartta 1oikein1nurin ja jatkoin perinteisellä sukkaohjeella jalkaosan. Kantapään tein jälleen ristiinvahvistettuna, koska se on mielestäni niin kaunis.
Kärkiin ja kantapäähän vähän tehosteväriä, ettei tule neuloessa kyllästys.
Lopuksi keräsin tarvittavan määrän silmukoita yläosan resoria varten.

Ja johan taas kelpaa ja kylmät varpaat kiittää.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Ihanat kerhotädit : MUISTAKAA NÄKYÄ!
Viime viikolla esikoisen kerho ja juniorin kanssa tavaksi tullut perhekerho jäivät joululomalle tai meidän kohdalla kerhot loppuivat kokonaan, koska vajaan viiden vuoden kotonaoloajan jälkeen olisi aika palata työmaailmaan ja lasten aloittaa päiväkoti. PUHALLUS!!!
Kiinnitin rusetit langalla korttipohjiin ja teksti MUISTA NÄKYÄ sopi kuin nenä päähän. Taakse sitten yksilöity tervehdys ja näillä mentiin.
Mutta siis ihania kerhotätejä on kiva muistaa ja jotenkin tuntuu, että siellä jo vähän osattiin odottaa jotain itsetehtyä ja tällä kertaa virkkailinkin rusetteja heijastuslangasta. He voivat itse sitten kiinnittää rusetin haluamaansa paikkaan.
Kiinnitin rusetit langalla korttipohjiin ja teksti MUISTA NÄKYÄ sopi kuin nenä päähän. Taakse sitten yksilöity tervehdys ja näillä mentiin.
Pieni muistaminen, mutta iso ilo antajalle ja näytti ne saajatkin olevan ihan mielissään.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Virkattu tonttulakki
Tämän työn tein Suomen Langalle jo Tampereen kädentaitomessuille, mutta jotenkin tästä postaaminen ei ole vielä ollut kauhean ajankohtaista. Nyt kuitenkin tää oma jouluhössötys on päässy sille asteelle, että on aika postata tämäkin projekti.
Tätä tehdessäni mulle tuli pitkästä aikaan vastaan virkkauslukko, joka ei vaan meinannu aueta. Kokeilin ja purkasin enemmän kuin pitkään aikaan. Virkkaus ei tuntunut kivalta ja mikään ei oikein innostanu. Mut kumma kyllä kun vaan jatkoin ja jatkoin, niin lopulta nämäkin palaset tosiaan löysivät muodon.
Ja loppua kohden innostus ja motivaatio taas kasvoivat ja olin ihan innoissani kun viimeisiä paloja yhdistelin. Ja tulihan tästä nyt ihan hauskakin. Ja vaikka tätä tehdessä päätin, että en vähään aikaan tule yhden ainoataan ruutua virkkaamaan niin on tämäkin jo unohdettu ja ruutuja on työstetty jo toisaalle.
Ohje tähän lakkiin löytyy Suomen Langan sivuilla eli TÄÄLLÄ.
Ja myös Suomen Langan facebook sivuilla täällä, jossa myös muita kivoja ohjeita
ja lisää on varmasti tulossa.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Vain elämää taulu
Aika moni varmasti katteli perjantain prime time aikaan esitettyä Vain elämää ohjelman kolmos kautta. Kuinkas moni kiinnitti huomionsa valkoiseen tauluun "päivän henkilön" takana ruokapöydän päässä?
Itse ainakin ihailin taulua aina kun vain kyynelten välistä läpi näin.
Yritin taulua metsästää, mutta en oikein tiennyt mitä hakusanoja käyttää. Zelected By HouZelta löytyi vähän vastaava, mutta ei kuitenkaan sellainen joka olisi täyttänyt tän sisustuskolon.
PÄÄTÖS!
KOKEILEN TEHDÄ ITSE.
Alkuperäinen oli tehty varmaan puusta tai kipsistä, mutta oma suuntani oli kohti lankalaatikkoa.
Valkoista mopparia ja kutosen koukku.
Ja eikun toimeen.
Inspiraationlähteenä käytin muistissa olevaa hataraa kuvaa taulusta sekä Jan Eatonin 200 virkattua ruutua kirjaa. Suoraa valmista ruutua en löytänyt, mutta useaa ruutua soveltaen pääsin jo lähelle ratkaisua.
Prototyyppi numero yksi ehti viimeiselle kierrokselle asti. Ehdin jo virkata varrastikut vahvistamaan reunoja tähänkin yksilöön ennen kuin tajusin, et purkutuomiolle joutuu.
Tästä lähettiin uusintaotteluun...
Parin purkukerran jälkeen sain kuin sainkin taiteiltua omaan puutekolooni sopivan Vain Elämää taulun. Onks tää nyt sitten Moderni ryijy?
Tarve tuli jo toiselle, mutta vielä pykälää isommalle.
Jatkoa siis seuraa...
Lanka : Suomen Langan Moppari , valkaistu valkoinen
Koukku : 6mm
Ohje : sekalainen soppa inspiraatiota, tahtoa ja Jan Eatonia.

Varrastikut olisi voinut maalata valkoiseksi, mutta eipä niitä tuolta orkkiksinakaan virkkauksen seasta paljon erota. |
Paikan tämä löysi eteiskäytävältä tauluhyllyjen lomasta. Pienet naulat jokaiseen kulmaan ja se oli siinä.
Jatkoa siis seuraa...
Lanka : Suomen Langan Moppari , valkaistu valkoinen
Koukku : 6mm
Ohje : sekalainen soppa inspiraatiota, tahtoa ja Jan Eatonia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)