Osallistuin tänä jouluna ekaa kertaa Facebookin käsityöblogit ryhmän joulukalenteriin ja nyt ois mun vuoro.
Neuloin sukkia... pikkuruisia sukkia.
Aloitin yhdellä ja ihmettelin, |
neuloin toisen |
ja sitten ilmaantu vielä muutama. |
Jatkoa seuras, kun vauhtiin päästiin |
ja yhtäkkiä niitä oli pieni kasa. |
Perussukan ohjeella mentiin
(ohjeita on lehdet, kirjat ja netti pullollaan, joten kirjasin tähän ylös oman muistilappuni)
5 silmukkaa per puikko,
Varteen noin 25 riviä aina oikeaa
Kantalapussa 10 silmukkaa -> 10 riviä sileää neulosta.
Kantakavennusjako 3-4-3
Molemmista reunoista 6 silmukkaa puikoille (puikoilla nyt 8-5-5-8 silmukkaa)
Kolme kertaa kiilakavennuksia joka toinen rivi, jotta saadaan silmukoiden määrä tasattua puikoille.
Kaikkinensa rivejä 25 ennen kärkikavennuksia.
Kavennusrivi, välikierros, kavennus, kavennus, lanka jäljellä olevien 8 silmukan läpi ja päättely.
Taita yläsreuna
Taita yläsreuna
Mitä näillä sitten voi tehdä? Vaikka eihän kaikella nyt aina tartte olla mitään sen kummempaa merkitystä. Kokosin kuitenkin muutamia ajatuksia näistä.
Yksittäisinä joulukoristeina (verhorinkulat toimii hyvänä ripustuslenkkinä) |
Kuusenkoristeina (oma joulupuu oli tähän hätään tällainen) |
Kattauksessa |
Oma lemppari : Joulukosinta <3 <3 <3 |
Osana joulusisustusta. Ei palele enää tuolienkaan jalat. :) |
Meidän kotona nämä toimii jouluviirin roolissa ja kokoaa yhteen meidän kodin jouluvärit. |
Ja toki sijoitettu paraatipaikalle valojen kera. |
Meillä näitä on 12 kappaletta, mutta tuplamäärällä sais helposti tulevaksi jouluksi joulukalenterinkin. Nopeita ovat tehdä ja hyviä jämälankasyöppöjä, joten kasa tulee varmasti kasvamaan ensi jouluksi.
Ihanaa joulunodotusta kaikille lukijoille ja toki satunnaisille kävijöillekin.
Ihana postaus! Nuo sukat on niin suloisia ja oot keksinyt kivasti uusia käyttöideoita. :)
VastaaPoistaKiitos Tiia! Tämä projekti on kyllä tuonu itelle enemmän joulumieltä ku mikään muu.
PoistaIhania jouluisia sukkia :) kiitos osallistumisesta.
VastaaPoistaKiitos Ilosofiaa sinulle, että järkkäsit. Harmittelin jo viime vuonna, kun jäin ekalle varasijalle, mut mukavaa, et pääsin nyt mukaan.
PoistaIhan huippuja :D Ja nuo käyttökohteet kans :)
VastaaPoistaNää on kyllä niin ylisöpöjä sukkeloisia, ettei varmasti jää kasa tähän.
PoistaOnpa ihania! :D
VastaaPoistaKiitos AnnaL!
PoistaIhanat sukkaset. Mie teen nuita aika samoilla silmukkaluvuilla ja laittanu avaimenperän. Hyvin saa tehtyä jämistä aika saajan lempparivärisen sukan :D
VastaaPoistaAvaimenperänäkin aivan mainio. Saa vielä pukata avaimet sukkaan ja välttää sillä esimerkiksi kännykän näytön naarmuuntumisen. Saattaapi sellasestaki löytyä pientä kantapäänkautta opittua.
PoistaIhania sukkia! Jospa kantapään neulominen alkaisi onnistua ulkomuistista, kun parille tuolille tekisin sukat :) Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaAnna mennä vain. Ite menin sieltä mistä aita on matalin ja tein ihan sileän kantapään ilman mitään vahvistuksia, ku eihän nää niin kovalle kulutukselle joudu. Silmukkamäärät ja muutenki kantapääajatus on kuitenkin hyvin iskostunut takaraivoon.
PoistaMahtava idea ja niin suloisia ovat kaikki :-) Meidän keittiön tuolit kaipaavat sukkia jalkoihinsa...
VastaaPoistaKiitos Nuppu! Iteki haaveilen sukittavani keittiön tuolit. Ois vaan 6 aikuisten tuolta ja lasten jakkarat päälle. Ei ole vielä niin kova inspis iskeny, et oisin päässy alkuunkaan.
Poista