Ylläriylläri hyllystä kaivettiin jälleen Jan Eatonin 200 virkattua ruutua esiin ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tähän sukkaan valikoin Arkadia ruudun. Langanvirkaa hoitaa Novitan 7veljestä.
Lopputulokseen päädyttiin suunnilleen näin :
Virkkasin ensimmäisen ruudun seiskaveikasta. Mittasin, arvioin ruutujen määrän tarpeen ja sitten mentiin. Neljä ruutua per sukka (ylemmät ruudut kierrosta isommat, kuin alemmat).
Tarkoitus oli ensin jättää etuosa avoimeksi ja nauhoittaa sukat, mutta varsi olisi jäänyt hieman turhan löysäksi, joten muutinkin matkalla suunnitelmia ja virkkasin ruudut putkelle.
Nappailin tuubin reunalta ensin nilkan silmukat ja neuloin ensin vähän vartta 1oikein1nurin ja jatkoin perinteisellä sukkaohjeella jalkaosan. Kantapään tein jälleen ristiinvahvistettuna, koska se on mielestäni niin kaunis.
Kärkiin ja kantapäähän vähän tehosteväriä, ettei tule neuloessa kyllästys.
Lopuksi keräsin tarvittavan määrän silmukoita yläosan resoria varten.
Ja johan taas kelpaa ja kylmät varpaat kiittää.
Aivan huiput sukat! Hauskat nuo neliöt, ihanan raikkaat värit.
VastaaPoistaVoi kiitos! Näistä tuli omaksiki yllätykseks aika mieluisat.
PoistaOoh miten kekseliäät ja hauskat! Nätti kokonaisuus sukissa. Olet kyllä taitava. :)
VastaaPoistaJa tuo kommentti oli siis minulta. Jäi väärä tili päälle vahingossa. ;) Ongelmallista kun yliopiston tili muuttui minusta riippumatta google-tiliksi. Haluan kuitenkin erottaa blogi-tilin yliopisto-tilistä erilleen niin pysyy työ ja vapaa-aika erillään. :)
VastaaPoistaKiitos! Täytyy välillä aina testata uusia juttuja, ettei ala kyllästyttään. Onni vain, et nää kokeilutki välillä onnistuu niin ei tartte heittää puikkoja nurkkaan aina epäonnistuessa.
Poista