maanantai 12. joulukuuta 2016

Villasukkatalkoot

Opiskelen parhaillaan yhteisöpedagogiksi ja tahdoin yhdistää opinnäytetyöhöni jollakin tavalla käsillä tekemisen. Aihe edellä lähdin etsimään itselleni yhteistyökumppania ja vastaani tuli ihana luovan välittämisen yhteisö nimeltä Siskot ja Simot. Olin heidän toimintaansa hieman sivusta seurannut ja siksikin hyvillä fiiliksillä lähdin heitä lähestymään.

Paikallisyhteisö Nurmijärven Siskot ja Simot ottivat minut hellään huomaansa ja lopputuloksena meillä oli vähän reilu kahdessa kuukaudessa yli 600 paria villasukkia, jotka olen päässyt jo jakamaan kaikille Nurmijärven esikoululaisille. Olen niin otettu ja kiitollinen siitä, kuinka innokkaasti tämä tempaus otettiin vastaan ja puikot laitettiin kolisemaan yhdessä jos toisessakin osoitteessa.


Usko tempauksen onnistumisesta oli kova, vaikka epäilyksen sanojakin välillä tuli vastaan. Niistä ei lannistuttu! En kuitenkaan ikinä olisi uskonut, että homma olisi purkissa näin nopeasti. Olin ajatellut jakaa sukat tammi-helmikuussa, mutta pääsin tonttuilemaan jo joulukuun alussa.

Tempaus oli aika rankka, mutta siitä huolimatta ja ehkä juuri sen vuoksi, hyvinkin kasvattava. Opin matkan varrella todella paljon ja koska sain hyvin vapaat kädet, oli vastuu minulla itselläni.
Kaikkeni annoin ja nyt pitäisi tämä kaikki saada kauniisti kirjoitettua opparin muotoon. HUIKEA SUKKAMATKA!




Keskellä sukkakaaosta.






Tässä minun omia tuotoksia.
Nimikoin jokaisen sukkaparin, jotta sukkien jakaminen kävi sitten hieman helpommin.