Tänään keli ei ole ollut mikään parhain, joten pienen ostarireissun jälkeen päätettiin syödä HIENOSTI kotona oman perheen voimin. Mieheni laittoi ihan superia sienirisottoa ja kanaa ja minähän sitten hoidin pöydän kattauksen. Harvoin me ihan näin koreaks pöytää laitetaan ainakaan keskellä viikkoa, mutta johan tuli hyvä mieli. Lapsetkin olivat ihan innoissaan kynttilöistä ja servettirenkaista. Tämä otetaan kyllä tavaksi useamminkin. Suosittelen!
Mahtavaa :)
VastaaPoistaNäin sen pitäis aina olla. Miksi juhlakattaus/astiat/korut/vaatteet ylipäätään pääsee niin harvoin käyttöön, vaikka niistä tulee niin hyvä mieli. Tämä on muistettava.
Tämä oli vain niin ihanaa, ettei kyllä kauan mene, että meillä taas hienostellaan. Pakko kyllä myöntää, että pöydästä noustessa sitä vilkas omaa kotirönttäolemusta ja tulipa todettua, et oishan sitä voinut pukeutuaki hieman paremmin, mut paremmin sit ens kerralla.
PoistaMusta lempimekon voi laittaa vaan lähikaupassa käynninkin vuoksi päälle joskus. Pistää nenänsä pirteempänä sitten ulos ovesta. Toinen ääripää taas on se, kun lähtee toimittamaan vaan pari juttua ja päättää vähän haukata samalla happea ja käveleee ja kävelee ja huomaa sit olevansa Kauppatorilla pressanlinnan edessä yöhousuissa :)
PoistaTää oli ihana! Arjen ääripäät... <3
Poista