torstai 7. marraskuuta 2013

Unipuu

Oon odottanut ihan hulluna, että pääsen sisustamaan tuota lasten nukkumahuonetta uuteen uskoon. Seitsemän viikkoa ollaan nyt odoteltu pitkään haaveilemaani Unipuun kerrossänkykompleksia varavuoteineen kaikkineen ja eilen sit tuli se inhottava puhelu, et Sievä Kaluste Oy:n konkurssin vuoksi ei kaikkia tuotteita valitettavasti enää saa. Omasta paketistamme jäi nyt uupumaan juniorimme sängyksi kaavailema varavuodelaatikko.

Unipuu sarja on ollut Sievä Kalusteen myydyin tuote ja ilmeisesti on keskustelut menossa, että sarjaa alettaisiin tekemään toisten toimesta. Toivotaan siis, että keskustelut etenevät ja aluslaatikko saataisiin perästä käsin.

Mutta siis alustavat suunnitelmat joudutaan nyt laittamaan jäihin, ja sängyt laitetaan huoneeseen erillisinä, koska en vain tuota kolmivuotiasta uskalla laskea yläpetille. Näin mennään siihen asti, että jonkinlainen varavuodelaatikko sängyn alle löydetään.

Ensin olin ihan raivoissani, mutta sitten kuulin, että jotkut tilaajat olivat jääneet ilman myös odottamiaan sänkyjä. Pääasia on kuitenkin, et tärkeimmät osat saatiin perille.

Nyt siis alkaa palapelin rakentaminen ja toinen vanha sänky pitäisi saada vielä myytyä alta pois.


LOPPUUNMYYTY!!!

(kuva lainattu aikanaan Sievä kalusteen sivulta, joka ei enää toiminnassa)





2 kommenttia:

  1. Hitsi, kun teillä kävi noin surkea mäihä! :( Toivottavasti saatte vielä teidän varavuoteen jossain vaiheessa. Mullakin sieppas aluksi aika pahasti, kun Linnea 3,5v siirtyi yläsänkyyn nukkumaan. Onneksi ei koskaan ole sieltä ryynänny alas tai mitään, yllättävän hyvin meni. Aluksi tosin laitettiin vanha pinnasängyn patja lattialle, että jos likka vaikka ois hypänny unissaan alas tai jotain.

    VastaaPoista
  2. Täällä uusi lukija kurkistelee. Kiva blogi.

    VastaaPoista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.