Päätettiin tänään mieheni viimeisen lomapäivän kunniaksi lähteä käyttämään muksuja Haltialan kotieläintilalla. Onhan siellä aina ihana pyöriä ja lapset tykkää, vaikka eihän siellä noita eläimiä ihan kauheasti ole. Se miljöö ittessään vaan on niin kiva, että kyllä siellä tulee jatkossakin käytyä.
Ekaa kertaa päätin nyt napata retkeltä jotain kotiintuotavaakin. Haltialassa kasvatetaan auringonkukkia tuhottomasti ja niitä saa vapaasti poimia mukaan heinä- elokuussa. Samoin kedon kukkasia sieltä saa kerätä, joten pitihän se auto pysäyttää tienposkeen pariin otteeseen ennen poistumista alueelta. Ja kuten kuva kertoo, prinsessamaisesti pylly kohti pilviä niitä tuli näköjään kerättyä.
Kyllä itse poimitut kukat vain ovat niin ihania. Ilo oli niitä laittaa esille ja hymy huulilla niitä on tullut tässä päivä kateltuakin. Pääsipä H&M Homen uus maljakkoki heti käyttöön.
Näissä fiiliksissä alotetaan viikonlopun vietto. Ihanaista perjantaita siis kaikille teille lukijoille, joita on ilokseni alkanut kerääntymään. Ja parhautta, että kommenttikentätkin ovat alkaneet elämään. Minna In The HouZe kiittää ja tykkää kovasti!
Vitsit Pitäis kanssa käydä, ihan violan takia ja ite haluun kans kukkia!!! Ne on niiiin ihania :D
VastaaPoistaSuosittelen kyllä. Tosiaan niitä eläimiä siellä ei mahottomasti ole, mut kiva leikkipuisto ja pieni ravintola löytyy, joten siellä saa kyllä aikaa kulumaan. Kyl me kuiteski ehittiin vähän sikoja ihasteleen ja lehmiä, lampaita, vuohi ja kukko me bongattiin. Ja toki sit kukkia ja herneitä sieltä saa poimia ja ehkä jotain marjojaki. :) Ja se on kuiteski täs aika lähellä, joten sinne vain. :)
PoistaIhania kukkia keräsit ja hyvällä tyylillä ;)
VastaaPoistaOlin niin innoissani, etten paljon ehtiny asentoja miettiin ja paparazziki iski ihan yllättäin. Mut kauniita kukkia, joten ei haittaa... :)
PoistaOi mitä kukkia!! Ihania ja ilmaisia :)
VastaaPoistaSanopa muuta!
Poista