maanantai 17. maaliskuuta 2014

KKKKKK = Keväiset kuplakämmekkäät kuppikakkukärjillä

Edellisessä postauksessa leikittelin ajatuksella Cupcake-kärjillä varustetuista pilkkikämmeikkäistä. Pitihän se sitten aloittaa kokeilut heti.
Kevättä kohden mennään, joten värejävärejävärejä oli saatava ja tässä tapauksessa homma meinas lähteä vähän lapasesta.

Aloitin jo tutuiksi tulleilla kuplakämmekkäillä, mutta normaalista poiketen teinkin ne kolmisävyisenä niin, että myös pohjaväri vaihtui säännöllisesti.


Tämän jälkeen tein pari kuppikakkua. Novitan ohjeesta poiketen tein kuplat neuloen enkä virkaten niin kuin aiemmissa lapasissani. Oli muuten paljon nopeampi näin ja mielestäni lopputulos oli kiva. Kuplat ei ole niin selkeät, mutta riittävät kuitenkin tuomaan muotoa.
Oli aivan liian vaikeaa valita keltaisen (sitruuna) ja oranssin (appelsiini) kuppikakun välillä, joten tein molemmat. Kiinnitin kuppikakut neulaten kämmekäiden kämmenselkiin.
Toki oli saatava punaiset kirsikat kakkujen huipuiksi.


Viimeiseksi tein ranteisiin ketjusilmukoin virkatut lenkit joihin saa helposti ujutettua kirsikat ja näin kärkiosa pysyy hyvin aisoissa, kun on tarvetta käyttää vain kämmeikkäitä.


 Ja toimiihan nämä samalla myös ripustuskoukkuinakin.


Prototyypiksi ihan veikeä pari vai mitä???

4 kommenttia:

  1. Ihan järjettömän hauska idea. Näistä tulee kyllä hyvälle tuulelle!

    VastaaPoista
  2. Eikä! Nuo lenksut kirsikoille on todella briljantti idea! Yhdet kämmekkäät on tullut tehtyä ja vähän mietiskelinkin, että idea katoaa, kun sormihuppu roikkuu joka tapauksessa kynsillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotaki täytyi keksiä, ku siinä ne kakkuset vain roikkui.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.