lauantai 11. heinäkuuta 2015

Virkattu kukka, sisältää ohjeen



Virkkailin viime viikolla pieniä kukkia ja Instaan laitoinkin kuvia niistä. Kukkien ohjeesta tuli kyselyitä ja koska ohje oli sellainen kotisohvalla tapahtunut inspiraatiopuuska, päätin pilkkoa tämän puuskan osiin.

Ja tässä se tulee.

Tee aloituskieppiin kahdeksan kiinteää silmukkaa ja kiristä ympyräksi. Sulje ympyrä piilosilmukalla ensimmäiseen kiinteään silmukkaan.


Siirry seuraavalle kierrokselle tekemällä 3 ketjusilmukkaa=ensimmäinen pylväs. Tee samaan kiinteään silmukkaan vielä yksi pylväs + sakaran väliin 3 ketjusilmukkaa. Seuraavaksi virkkaa KAKSI PYLVÄSTÄ YHTEEN kaikkiin seuraaviin kiinteisiin silmukoihin (8sakaraa) ja sakaroiden väliin aina 3 ketjusilmukkaa. Sulje kierros piilosilmukalla ensimmäisen sakaran yläreunaan.


Tässä vaiheessa voi vaihtaa langanväriä terälehdille. Kukat ovat kauniita toki myös yksivärisinä.

Terälehti: Kiinteä silmukka ensimmäisen ketjusilmukkakaaren vasempaan reunaan, 4 ketjusilmukkaa, 4 kolmoispylvästä, 4 ketjusilmukkaa ja kiinteä silmukka saman ketjusilmukkakaaren oikeaan reunaan.


Toista sama jokaiseen ketjusilmukkakaareen = 8 terälehteä. Sulje kierros piilosilmukalla ensimmäisen terälehterälehden tyveen.




Kuvat ja ohje ovat omani, joten ethän jaa ilman lähdemainintaa. Jos innostuit ohjeesta niin laitahan linkkiä alle tai Instassa merkkaa @minsuhem, jotta näkisin virkkauksianne.

11 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Pistän heti koukulle 😊 t: Karhunlangalla

    VastaaPoista
  2. Ihania, kiitos ohjeesta. Pistin heti todo-listalle 😉

    VastaaPoista
  3. Täytyypä testailla tätäkin kukkaa, sillä näyttää kivalle. Samalla heitän sinulle blogihaasteen: http://leenankasityot.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html

    VastaaPoista
  4. http://littlebirdiesecrets.blogspot.fi/2010/10/new-baby-hat-and-bootie-patterns-in.html

    näyttäisi että tuo tehtiin jo muutama vuosi ennen sinun omaa ohjettasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, että näitä on tehty jo aikojen alusta asti, mutta koska en tähän valmista ohjetta käyttänyt, koska olin prototyypin valmistumisen aikaan valmiiden ohjeiden ulottumattomissa, voinen silloin sanoa ohjetta omakseni. Siitä tuli kiva ja kirjoitin ohjeen ylös. En ehdi tähän hätään tarkemmin tutkimaan jakamaasi linkkiä, mutta lupaan kurkata. Virkatessakin voi päällekkäisyyksiä tulla... Jos teen jotain suorasta ohjeesta, linkitän kyllä alkuperän postaukseen.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.