lauantai 31. tammikuuta 2015

Herkullinen helmineuletuubihuivi

Näin Piipadoo -blogissa ihanan helmineulehuivin, joka mun oli kans pakko tehdä.
Ohje huiviin löytyy The Purl Been nettisivuilta.

Huivi on hyvin yksinkertainen tuubimallinen, mutta helmineulepinnan ja liukuvärinvaihdon ansiosta tekemisenmeininki säilyi loppuun asti. Helmineuletta olen saattanut tehdä joskus koulun kässäntunnilla, mutta piti siis vähän muistia virkistää. 

Lähtötilannetta
Uutena tuttavuutena tuli myös värinvaihto liukuvana, joka toi  huiviin uutta jujua.  Tätä värinvaihtomenetelmää tulen kyllä testaamaan johonkin muuhunkin.


Lankanan käytin Novitan Rosea, johon sorruin nähdessäni sitä Cittarissa eurolla kerä. Itse langasta en juuri kauheasti innostunut, mutta tässä työssä ja etenkin näin kaksinkertaisena lanka toimi. 



Tasona ennen tuubiksi joutumista

Ja tää lopputulos. Ainakin Mun mielestä tää on aika herkku!!! Ja parastahan on se, että riippuen siitä miten päin huivin sidot kaulaan, värit vaihtelevat. Tän aamun kuviin sattui tällainen ulkomuoto. 


Suora ohje tähän ihanuuteen löytyy täältä 


4 kommenttia:

  1. Heippa, todella ihana. Mahtavaa, kun aina jaksat kokeilla jotain uutta. Kiitos ohjeesta, taisipa tämäkin tulla to do listalleni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On parasta opetella uusia juttuja. Onnistumisentunne on kyl yks parhaista tunteista ikinä. Välillä vaan pitää kestää pettymyksiä ja sinnillä yrittää.

      Poista
  2. Hieno ! Upee väritys ! :)

    Helmineule on kyllä ihana pinta. Mä oon suunnitellut sukkia siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmineule on kyllä ihanan helppo ja silti sillä saa tosi kivan vivahteen pintaan.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.