perjantai 15. elokuuta 2014

Mytystä muotoutui ihan kelpo vaate

Facebookissa olenkin jakanut tästä projektista muutaman kuvan matkan varrelta. Alkuun en tiennyt mitä tein. Virkkasin vain ja annoin työn jutella matkalla.


Vaatteeksihan se halusi ja kun ajatus lopputuloksesta alkoi olla selvä meinasi usko loppua pitenevien kierroksien myötä. Jossain vaiheessa ajattelin, ettei tää valmistu koskaan. Mut ei vaan voinu jättää kesken. Onneksi sisu vei loppuun asti.

Pari viikkoa sitten tää  näki päivänvalon ja kovalla käytöllä se onkin ollut. Kuvien ottamisessa vain meni tovi ja siksi en ole saanut tätä tänne näytille.
Mutta tässä tää mun mytty nyt on :





Ja menetelmä oli taas itselleni ominainen : virkkaa, sovita, virkkaa vähän pylväitä tuonne, sovita, virkkaa tuplapylväitä toisaalle, sovita, silitä, virkkaa vielä triplapylväitä ja jossain vaiheessa vähän puretaan. Onneksi kuitenkin vähemmän purkamista ja enemmän virkkaamista ja etenemistä tapahtui. Hitaasti, mutta varmasti.

Lankana käytin 6-säikeistä Liina kalalankaa ja koukku oli 2mm. Normaalisti työstän kyseistä lankaa 1,5mm koukulla, mutta koska kyseessä oli vaate, oli tarkoituskin, että lopputulos ei olisi niin kova. Kalalanka toimii siis oikein hyvin vaatteissakin, vaikka huhu kertoi muuta. En suostunut uskomaan. Liivissä ainakin oikein oiva materiaali.

2 kommenttia:

  1. Aivan upea liivi, ihanan romanttinen. :) Kiva kuulla, että kalalanka käy vaatteisiinkin, ei olisi minulla tullut mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Tää on kyllä ollut mieluinen. Kalalanka toimii hyvin ainakin tämäntyylisiin vaatteisiin ja kun käyttää vähän isompaa koukkua niin ei mene tönköksi. Haaveissa olis vielä tehdä mekko samasta langasta.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.