Lankana käytin 18-säikeisen Molla-kalalankojen jäämistöjä, joita on muuten tullut markkinoille nyt uusi värikombo. Suomen Langan sivuilta voi ihailla tarjontaa.
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Virkattuja Minielefantteja (linkki ohjeeseen)
Virkattujen elefanttien ohje tuli vastaan Emlansemlans kreativa lilla blogista ja se oli rakkautta se. Nyt näitä vain tulee aina muiden töiden lomassa. Piti viedä pienet ystävät metsäänkin. Luulen, et tää perhe tulee kasvamaan ja jämälankakerät saavat kyytiä.
Lankana käytin 18-säikeisen Molla-kalalankojen jäämistöjä, joita on muuten tullut markkinoille nyt uusi värikombo. Suomen Langan sivuilta voi ihailla tarjontaa.
Lankana käytin 18-säikeisen Molla-kalalankojen jäämistöjä, joita on muuten tullut markkinoille nyt uusi värikombo. Suomen Langan sivuilta voi ihailla tarjontaa.
torstai 13. elokuuta 2015
Neulemekko kalalangasta (sisältää ohjeen)
Tuli tarve kesämekolle. Tahdoin keltaisen... siis oikein kunnon keltaisen mekon ja koska kaupasta ei löytynyt sopivaa, oli se tehtävä itse. Kaapissa ainoa sopiva väri löytyi Suomen Langan kalalangoista ja sitä lähdinkin työstämään.
Tahdoin ilmavan, kepeän ja kesäisen mekon, joten puikoilla se oli tehtävä. Neuloen riittävän isoilla puikoilla sain langan muuntumaan hyvinkin mieleiseksi.
Itse käytin bambuisia puikkoja koossa 7. Bambuiset puikot olivat juuri hyvät tähän tarkoitukseen, koska niissä lanka kulki hyvin.
Tällainen siitä tuli.

Tästä tuli sellainen nurinkurin vinksinvonksin mekko, jota voi käyttää miten päin vain fiiliksen mukaan. TYKKÄÄN! Vyöllä tai ilman mekon ilmettä voi muuttaa ja sillä mihin kohti sen vyön laittaa. Monta mekkoa samassa paketissa.
Ja kuinka tähän lopputulokseen päästiin?
70 silmukkaa puikoilla neuloin kaksi suorakaidetta aina oikeaa. Tässä vaiheessa on itse helppo vaikuttaa siihen minkä mittaisen mekosta haluaa. Suosittelen päättelemään joustopäättelyllä, jotta päättelyreuna ei ala kinnaamaan vastaan.
Nappase toisen kappaleen yläkulmista kiinni ja taita tarvittavankokoiset kädentiet. Neulaa kulmat kiinni kainaloihin.
Aseta osat päällekäin ja yhdistä reunoista mekoksi.
Helppoa, nopeaa, mukavaa ja kaunista päällepantavaa. Mikä voi olla sen parempaa?
Lanka : Suomen Langan Molla Kalalanka, toimii 12- ja 18-säikeisestä molemmista.
(Tarkoituksena oli käyttää vain 18-säikeistä, mutta tein vahingossa toisen puolen toisesta ja toisen toisesta. HUPS!) Kokemusta rikkaampana voisin suositella ennemmin 18-säikeistä, mutta kumpi vain käy.

Puikot : 7mm, suositusmateriaalina Bambu
Langankulutus : n. 300g
ENJOY!!!
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Piirakkasukat
Äitini täti neuloi näitä meille ollessani pieni. Ne olivat ihania silloin ja malli on muhinut mielessäni siitä asti kun aloin aikuisiällä taas neulomaan enemmän. Joku päivä minäkin! Kuitenkin malli on ollut minulle kummitus ja olen ajatellut sen olevan kauhean vaikea ja aina olen lykännyt sen aloittamista.
Hankin pari kerää PuroBatikia ajatellen kesäsukkien tekoa ja tähän lankaan päätin tehdä yritykseni mallin selättämiseksi ja yllätyksekseni malli olikin simppeli. Se näyttää paljon vaikeammalta kuin mitä tekeminen todellisuudessa oli. Näiden tekovaiheessa ehdin kyllä muistella menneitä enemmän kuin minkään muun käsityön aikana. Hirmusesti tuli ihania muistoja mieleen ja kauhean nostalgisissa fiiliksissä näitä tikuttelinkin.
Niistä tuli ihanat!!!
Nilkkamittaiset sukat 40 kokoiseen jalkaan tulivat yhdestä kerästä ja jäljelle jääneestä nyttysestä virkkailin vielä ystäväni lapsen synttärikirjan väliin viuhkamaisen kirjanmerkin. Värit mätsäsivät niin kivasti kirjan väritykseen.
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Tyttären toive, äidin toteutus...
Tuli tarve pienten tyttöjen laukulle tai itse asiassa kahdelle. Serkkuni lapsi täytti kaksi vuotta ja ajattelin hänelle tehdä itse laukun. Oma kolmevuotiaani tämän kuullessaan, alkoi esittää toiveita myös omasta uudesta laukusta ja sainkin pieniä ajatuksia minkälainen laukun pitäisi olla.
Toivelistassa oli mm. näitä :
- Pinkkiä
- Kolme ISOA taskua
- Pitkä hihna
Kankaan neiti sai käydä valitsemassa omaan ja pikkuserkkunsa laukkuun kangaskätköistäni. Myös napit ja langat jäivät täysin tyttäreni hoidettavaksi. Päätin hoitaa vain toteutuksen parhaani mukaan.
Ja tällaiset pikkuserkuslaukut näistä toiveista ja minun ompelutaidoilla saatiin aikaan. Hihnan tein tosiaan toiveen mukaan pitkäksi, mutta sen saa helposti kiepautettua lyhkäseksi taskujen väliin.
Ainakin omani oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja synttärisankarikin näytti kipittelevän pihalla laukun kanssa meidän juhlista poistuessa, joten hyvä mieli myös toteuttajalla.
Toivelistassa oli mm. näitä :
- Pinkkiä
- Kolme ISOA taskua
- Pitkä hihna
Kankaan neiti sai käydä valitsemassa omaan ja pikkuserkkunsa laukkuun kangaskätköistäni. Myös napit ja langat jäivät täysin tyttäreni hoidettavaksi. Päätin hoitaa vain toteutuksen parhaani mukaan.
Ja tällaiset pikkuserkuslaukut näistä toiveista ja minun ompelutaidoilla saatiin aikaan. Hihnan tein tosiaan toiveen mukaan pitkäksi, mutta sen saa helposti kiepautettua lyhkäseksi taskujen väliin.
| Ne kolme isoa taskua aarteita varten. |
lauantai 11. heinäkuuta 2015
Virkattu kukka, sisältää ohjeen
Virkkailin viime viikolla pieniä kukkia ja Instaan laitoinkin kuvia niistä. Kukkien ohjeesta tuli kyselyitä ja koska ohje oli sellainen kotisohvalla tapahtunut inspiraatiopuuska, päätin pilkkoa tämän puuskan osiin.
Ja tässä se tulee.
Tee aloituskieppiin kahdeksan kiinteää silmukkaa ja kiristä ympyräksi. Sulje ympyrä piilosilmukalla ensimmäiseen kiinteään silmukkaan.
Siirry seuraavalle kierrokselle tekemällä 3 ketjusilmukkaa=ensimmäinen pylväs. Tee samaan kiinteään silmukkaan vielä yksi pylväs + sakaran väliin 3 ketjusilmukkaa. Seuraavaksi virkkaa KAKSI PYLVÄSTÄ YHTEEN kaikkiin seuraaviin kiinteisiin silmukoihin (8sakaraa) ja sakaroiden väliin aina 3 ketjusilmukkaa. Sulje kierros piilosilmukalla ensimmäisen sakaran yläreunaan.
Tässä vaiheessa voi vaihtaa langanväriä terälehdille. Kukat ovat kauniita toki myös yksivärisinä.
Terälehti: Kiinteä silmukka ensimmäisen ketjusilmukkakaaren vasempaan reunaan, 4 ketjusilmukkaa, 4 kolmoispylvästä, 4 ketjusilmukkaa ja kiinteä silmukka saman ketjusilmukkakaaren oikeaan reunaan.
Toista sama jokaiseen ketjusilmukkakaareen = 8 terälehteä. Sulje kierros piilosilmukalla ensimmäisen terälehterälehden tyveen.
Kuvat ja ohje ovat omani, joten ethän jaa ilman lähdemainintaa. Jos innostuit ohjeesta niin laitahan linkkiä alle tai Instassa merkkaa @minsuhem, jotta näkisin virkkauksianne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)