torstai 2. lokakuuta 2014

Pinkit puolipitkät pöllöpalmikkovillikset

Niin onnellinen! Vihdoinkin ehdin tekemään itsellenikin lämmikettä. Mie niin tarttin uudet sukat ja pitkään mietinkin, et millasia lähden toteuttaan, kun blogi toisensa jälkeen postas toinen toistaan upeampia villiksiä. Meinas tulla inspiraatio yliannostus.

Omasta sukkahaavelistauksesta löyty :
Lankalaihistelu
Uuden kantapään opettelu
Reilu pituus
Palmikko pohkeeseen
Pöllöneulos helmineen kaikkineen

Laatikosta löyty reilusti pinkkiä 7veikkaa, joten pääsin heti toimeen, kun sain vaan suunnitelmat selviksi. Useita sukkahaaveita yhdistelin siis samaan projektiin ja lopputuloskin on sen mukainen.


Pöllösukkien ohjeen bongasin täältä ja sitä apunakäyttäen treenasin pöllöpalmikon. Omiin sukkiini oli saatava lisäksi palmikko pohkeeseen. Siitä inspis kiitokset Sateenkaaria ja Serpentiiniä blogin Lauralle (hullu villasukkanainen).


Perinteinen vahvistettu kantapää muuttui nyt ristiinvahvistetuksi ja tää oli kyl kiva päätös, koska lopputulos miellytti silmää ja onhan aina kiva oppia jotain uutta.


Helmien neulominen olikin sitten se veemäisen vaihe. Eihän mun pikkuruisista helmistä villalanka läpi mahtunut puhumattakaan ohuesta virkkuukoukusta, joten niiden kiinnitys jäikin sitten loppuun. 32 pöllöä odotteli silmiään, joten tovinhan se otti, mut johan se nyt kannatti. Mulla on nyt kuitenki blinkiblinki sukat, joissa kelpaa varpaita lämmitellä



keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Huppu Kaksikäsi vasurille

Sen harvan kerran, kun tää mamma saa tukkansa laitettua ja sit tulee se "mennään ulos - komento"... HUOH! Ilmojen viiletessä pipoa vaan niskaan ja johan se on taas tukka liitassa. Siitä se ajatus sit lähti irrallisesta hupusta, joka vähän lämmittää, mut ei kuitenkaa prässää kutreja.

Tähän projektiin saatiin myös yhdistettyä yksi OPETTELE-listan kohta.
Harjoittele neulomaan molempiin suuntiin.

Olen siis pitkään halunnut harjaannuttaa omaa sileän neulontaa niin vasemmalta oikealle kuin oikealta vasemmalle, joten nyt sain soppelin työn senkin harjoittelulle. En siis kääntänyt työtä missään vaiheessa ja ainuttakaan nureaa silmukkaa en tehnyt vaan vaihdoin vain suuntaa aina päässä.

On mulla tietty tässä vähän etulyöntiasemaa, koska olen kaksikätinen vasuri eli kirjoitan vasemmalla, mutta aika paljon teen oikealla. Molempia käsiä tulee siis harjaannutettua päivittäin.
Ongelmiakin se tuo, koska luon aina silmukat vasemmalla kädellä, mutta neulon oikealla, joten töiden aloituksessa minulla on aina ensimmäinen rivi väärinpäin. Tämän tajusin vasta aikuisiällä... Mutta olen tosiaan alkanut vähän harjaannuttaan tuota vasentakin neulontaa. Jälki on yhtä tasalaatuista kuin oikeassa, mutta aikalailla hitaampaa.  Mut tätä työtä tehdessä vauhti selkeästi kiihtyi loppua kohden. Eli lisää treeniä vain ja kyllä tästä neulontakoneesta vielä hyvä tulee.

Käyttöohjeet :)


Ja mitenkä tämä tehtiin?
Aloitin ensin ihan pyöröpuikoilla neuloen aina oikein suljettuna, koska rehellisesti tästä piti ensin tulla pipo, mut se hupputarve muistui mieleen matkan varrella, joten suunnitelma muuttui kesken kaiken. Silmukoita loin 110 kipaletta. Kun kaula saatiin piiloon niin aloinkin neulomaan tasona. Kun huppuosa oli riittävän korkea tein kavennukset siten, että yläosaan jäi noin 30 silmukan leveä taso. Voihan yläosan tehdä myös yhdellä saumalla, mutta itse en tahtonut hiippaa takaraivolle tässä tapauksessa.
Alareunan viimeistelin vielä virkkamaalla kiinteitä silmukoita kierroksen, jotta se sai paremmin muotoa. Lisäksi hupun etureunan taitoin kujalle ommellen (käsin,mut saattais mennä koneellakin), jos sinne joskus haluaisi pujottaa nauhan. Toi samalla kummasti myös ryhtiä.

Tasona

Lankana käytin laatikonpohjalta löytynyttä Puro Batikia ja sitä meni noin 1 ja 1/2 kerää.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Lapastehtailua kuopukselle

Kun norsulapaset saatiin uunista ulos, niin johan alkoi tulemaan tilausta kaksivuotiaalta Hello Kitty lapasista.

Vastaan tuli uusi laji : kirjonta silmukoita mukaillen. Tätähän piti testata ja mikä sen parempi kuva kun Hello Kitty. Ongelma tuli vastaan kuvan ja pienten lapasten silmukoiden vähyyden kanssa.
Lapasissa oli 30 silmukkaa, joten 15 silmukkaa sai olla HelloKitty kuva maksimissaan, et se pääsis paraatipaikalle. Pieniä vinkkejä netistä ja ruutupaperi esille.


Ja toki näissäkin lapasissa väritys tehtiin eriparia ja Hello Kityt peilikuvina, et sain niistä haluamanilaiset ja toki tilaajalle sopivat.

"Hienot! Tulee kuuma! Ota pois!"

Ja hei kattokaa! Eihän jälkikään nyt ihan kauheaa ole, vaikka tein tällaista kirjontaa ekaa kertaa.


Tämä menetelmä oli kyllä ihan hauska ja varmasti tulee tehtyä toistekin. Saa kyllä peruslapasiin menoa ja meininkiä nopeallakin pienellä kuvalla. Yksilöllinen lahja vaikka pukinkonttiin.

Lankana käytin perinteistä seiska veikkaa.

torstai 18. syyskuuta 2014

Kalalankaa neulottuna

Tuli vastaan kysymys  : Voiko kalalankaa neuloa?
Öö toki sitä voi neuloa kunhan tarpeeks pienet puikot löytyy.

Tahdoin kuitenki testata, josko neulois vähän suunniteltua isommilla puikoilla. Kivaa verkkomaista ilmavaa pintaahan siitä tuli aina oikeaa neuloessa. Ja pareja puikkoja testatessa totesin bambuisten puikkojen toimivan parhaiten. Lanka luisti niissä ehdottomasti paremmin.

Testineulos eli työn aikana useaan suuntaan. Mutta kyllähän se lopulta muotonsa löysi.



Jonkinlainen vaate siitä nyt tuli. Miehenikin kyllä totesi, että voiko tuota nyt vaatteeksi sanoa, mutta asuste nyt ainakin. :)

Toimii auki

Toimii kiinni


Lankana käytin Suomen Langan 15-säikeistä kalalankaa ja puikot oli 7mm. Malli täysin inspiraation aikaansaannosta. 
Pikalukollinen hihna löytyi vanhasta laukusta ja lukko helpottaa kummasti vaatteen pukemista. 



Ja voin sanoa, et voi varjele, et noita onnistuneita kuvia on vaan vaikea saada, ku pöljäilykshän se aina menee :


maanantai 15. syyskuuta 2014

Vain Lidlistä!

Mummojen kans rinta rinnan olin aamulla hamuamassa päivitystä/täydennystä käsityökalupakkiin. 


Silmukkamerkkejä, puikkomitta...


virkkuukoukkuja ja kierroslaskimia.


Ja niin oli nätin värisiäki. 
Koko yllänäkyvä setti lähti mukaan alle kuuden euron joten ei senkään puolesta kirpassu. 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.

(tämä ei ole mainospostaus, vaan tarjoushaukan löytö ja vinkki)