Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Vihdoin ja viimein joulu paketissa

Hui kauheaa! Kaksi kuukautta meni bloggaamatta. Se ei tarkoita, ettenkö olisi täällä edelleen. OLEN KYLLÄ! Elämä heitti pienen kärrynpyörän ja pääsin opiskelemaan. Ei tarkoita sitä, että olisin koko ajan nokka kiinni kirjoissa vaan käsitöitäkin tupsahtelee mukavaa tahtia koko ajan. Tänne arkistointi vain meinaa tuottaa omat haasteensa. Kun tietokoneen avaan, niin yleensä tulee tehtyä jotain kouluhommia.
Toisena aikavarkaana syyttelen sitä, että päätimme kokeilla myydä kotiamme, joten ihan syntisen kauan menee aikaa kodin puunaamiseen. Haaveina olisi löytää koti, jossa olisi minulle ja käsityöharrastukselleni pyhitetty työtila, jotta voisin alkaa harjoittelemaan kunnolla myös ompelemista. Mutta katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan...

Instagramin toimii enemmän aktiivisena tällä hetkellä, joten tulkaa sinne mukaan menoihin. Löydyn sieltä nimimerkillä minsuhem. Rakastan kuitenkin bloggaamista ja päiväkirjaksi omista töistä tätä alunperin aloin pitämään, joten en tätä todella ole mihinkään lopettamassa. Päinvastoin nyt yritän taas aktiivisemmin tarttua toimeen.

Aloitan nyt postaamalla kasan tuotoksista, joita eksyi joulupukin konttiin. Ja tästä vielä puuttuu osa. Pahoittelen tosiaan, että nämä tulee niin kauhealla viiveellä. Tänäkin vuonna yritin toteuttaa lahjukset itse ja aloitinkin niiden tekemisen joskus elokuun tienoilla, mutta tokihan niitä väännettiin vielä viimeisilläkin viikoilla.  Ja tietenkinhän juuri ennen pakettiin laittoa tajusin, että kuvat on ottamatta. Tämä harmittaa niin vietävästä. Oishan näistä voinut vähän kauniimpiakin otoksia ikuistaa, mut näillä mennään.



Tämä liina on vajaa versio aikaisemminkin virkkaamastani Doris Chanin Entropysta. Edellinen löytyy täältä. 


Tämä malli on omani ja se ilmaantu siinä tehdessä. 


Tämän mallin blongasin Suuri Käsityö lehdestä, jota en nyt tähään hätään löytänyt, mutta pyrin merkkaamaan tarkemmat tiedot, kun lehti sattuu eteeni. Tämän kanssa meinasin pari kertaa hermot menettää, mutta onneksi jaksoin loppuun asti kaikeasta purkamisesta huolimatta. Lopputulos oli kyllä sen arvoinen. 



Näitäkin koruja olen tehnyt ennenkin. Oman löytyy täältä. Harmi kun en alkuperää pysty tähän lisäämään, koska en sitä edelleenkään valitettavasti tiedä. 



Kirkkaanpunainen meni isosiskolleni. 



Vaaleammanpunaisen sai äitini. 




Viimeisenä vielä unisieppari, jonka virkkasin koristamaan kahden kouluikäisen tytön yhteistä huonetta. Tämä tuokoon heille vain ihania unia painajaisten sijaan. Unisieppareita on tullut virkattua viime aikoina useampikin, joten palataanpa asiaan näistä myöhemmin.  

Kaikissa töissä käytin Suomen Langan kalalankoja eri vahvuisina. Unisieppari ja korut ovat tehty 6-säikeisistä langoista 1,5mm koukuilla ja liinat puolestaan olivat  vahvempaa 12-säikeistä lankaa, joten koukkukin taisi olla 3mm paikkeilla.


Kiitos teille, että olette pysyneet siellä ruudun takana ja toivon, että yhteinen matkamme jatkuu.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sadepäivän Ruutuhyppelyä

Olen monena iltana tuijotellu olkkarin sohvalta eteiseen päin ja miettinyt, mitä kivaa eteiskäytävälle voisi keksiä. Tänään ajatusmaailma muuttui toteutukseksi ja taiottiin kuopuksen kanssa ruutuhyppyruudut lattiaan.

Olen pitkään laatikossa muhitellut Lidlistä ostettua valkoista (sisustus)tarrarullaa ja vihdoin sain senkin käyttöön. Leikkelin kasan samanlevyisiä suikaleita ja sitten sommiteltiin ne neitokaisen kanssa lattiaan.



Koon ainoa kriteeri oli se, että tarvittaessa ruudukon saa piiloon varastosta löytyvillä matoilla. Kerrankin meidän tammimosaiikkiparketista oli jotain iloa, kun kuvion sai helposti mitotettua suoraan seuraamalla parketin ruudukkoa.

Tästä tuli ihana!!!


Koko perhehän siinä nyt mennen ja tullen pomppii menemään ja kivastihan tuo tuohon sopii. Jotenkin se tuo vain niin hymyn huulille aina kun sitä vilkasee. Eihän elämän tarvitse aina olla niin vakavaa.  EIHÄN?



Pelkään vain, että tästä innostuneena lattioihin alkaa ilmaantumaan muutakin jännää.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Operaatio Petrooli

Julkaisu pitkällä viiveellä...

Kesälomalla pitää aina olla joku näkyvämpi projekti, jota on töiden lomassa haaveissa pyöritelty. Lomalla toteuttaminen on vain niin paljon helpompaa. Tällä kertaa meidän makuuhuone sai uuden ilmeen. Niin innoissani olin aloittamisen suhteen, et ennen kuvat jäi ottamatta.

Ensimmäisenä seinät saivat uutta väriä. Makkarissamme oli kaksi vastakkaista seinää luonnonvalkoista akryylitapettia ja toiset kaksi seinää valkoiseksi maalattua pintaa. (????) Melkein neljä vuotta niitä puhisin ja nyt sain seinistä mieleiset. Toinen akryylitapetti maalattiin samalla valkoisella kuin kaksi muuta maalattua seinää ja toinen tapettiseinä maalattiin petroolin väriseksi. Iso muutos, mutta niin mieleinen. Maali löytyi Tikkurilan värikartasta.


Maalia hankkiessa tajusin, mitä se SUURI rakkaus on. Kerroin miehelleni vain sävyn numeron, jonka hän kävisi hakemassa ja vasta kotona purkkia avatessa hän katsoi mikä väri todellisuudessa oli. Luotto oli siis suuri!!! Ennen hän on kuitenkin hieman kyseenalaistanut päähänpistojani. Välinpitämättömyyttä vai suurta rakkautta. Kallistun ehdottomasti jälkimmäiseen. LÖÖÖÖV!!!!

Petroolinsävyisten tekstiilien löytyminen ei ollutkaan niin helppoa, joten seuraavaksi alettiin katselemaan lankavaihtoehtoja. Dropsin Muscatista löytyi juuri sopivat sävyt, joista päätin työstää uudet tyynyt sängyn päälle. Virkkasin kolme mandalaa, jotka neulasin kiinni Ikeasta ostettuihin tyynyliinoihin.






Vanha paperivalaisin meni uusiksi. Tykkäsin siitäkin kovasti, mutta voi mikä pölynkerääjä se olikaan. Kaupasta ei löytynyt mieleistä, joten nappasin kirpparilta vanhan valaisimen tuunattavaksi. Toiset eivät tykkää, että vanhoja lamppuja "turmellaan" tällä tavalla, mutta puolustuksekseni tämä valaisin oli päällyksistä hieman rikki ja niiiiiiin pölyinen, että vanhan lankapäällisen pystyin leikkeleen irti ihan hyvällä omallatunnolla.
Suihkutin mustan sprayn pintaan, mieheni laittoi Clasulta ostetut uudet piuhat paikoilleen ja sain kattoon juuri sopivan valaisimen, joka sopii hyvin yhteen aiemmin väkerrettyihin yövalaisimien kanssa. Yövalaisiminen postaus löytyy täältä ja siellä myös kuvia vähän lähtötilanteesta. Paljon on parissa vuodessa ilme muuttunut. Sängynpääty vaihtui jo vuosi taaksepäin, mutta nyt sekin istuu paljon paremmin kun sai valkoisemman seinän taakseen.





Viimeisenä kaiken kruunasi String hylly. Alkuperäiseen suunnitelmaan se ei kuulunut, mutta kauhean hyvä päähänpisto se kuitenkin oli. Ja toimivuus on toki testattu jo edellisen samanmoisen kanssa, joten tiesin senkin puolesta tekeväni hyvän hankinnan. Saahan noi kaksi joskus vaikka heitettyä rintarinnankin, joten pitkäikäiset mööpelithän nämä on. Yksinkertaisuus ei taida koskaan mennä pois muodista ja siksikin suuri rakkauteni StingPocketiin.





Yövalaisimet löysivät paikkansa seinältä.

Toki ikeasta tarttui mukaan myös vähän vilttiä, verhoa ja päiväpeittoa tuomaan raikkautta tumman seinän kontrastiksi. 

Mitäs sanotte? Itse ainakin tykkään kokonaisuudesta nyt hirmun paljon enemmän verrattuna entiseen.




lauantai 9. toukokuuta 2015

Pyöreä tilkkutyyny

Viidentoista vuoden tauon jälkeen innostuin eilen tilkkutehtaileen. Ikkunaan laitetut kesäverhot tarvivat kaverikseen sopivan tyynyn ja koska sellaista ei kotoa valmiina löytynyt, oli se tehtävä. Kaivoin kaapista kaikkea sopivanväristä kangasjämistä käyttämättömiin tekstiiliservetteihin.


Sopiva malli oli jo mielessä ja sen kaavoitin nopeasti tekemällä sanomalehdelle ison ympyrän.


Taittelin ympyrästä 1/8 sektorin ja sitä käyttäen leikkelin palasia.


Molemmat puolet halusin tehdä palasista, joten osia tuli yhteensä 16.
Illalla leikkelin ja silittelin palat valmiiksi ja aamulla olin jo ennen kahdeksaa ompeluhommissa. Ai miten niin innokas???


Täytteet kaivoin vanhoista sisustyynyistä, joita löytyi varastosta yks jos toinenkin. 

Isoja nappeja en valitettavasti keskustaan löytänyt, mutta hätä keinot keksii ja virkkasin kalalangasta kaksi ympyrää nappien korvikkeiksi ja nehän toimi paremmin kuin hyvin.


Ja tässä lopputulos. Valmistui paljon näppärämmin kuin olin ajatellutkaan. 






Tyynystä tuli ihana ja nyt tuli kauhea hinku tehdä toinen isompi lattiatyynyksi.
Täytyisi vain keksiä, mistä siihen täytteet. Sellainen säkkituoleissa käytettävä muru ois varmaan paras. 

torstai 9. huhtikuuta 2015

Hamahuumassa

Muutaman päivän tauko lankalaatikolta ja tungin vuorostani käteni hamahelmilaatikkoon. Kolme päivää olen pyöritellyt keltaisia, mustia ja valkoisia helmiä kourissani.

Ensimmäisenä päivänä keräilin näitä kolmea väriä isosta sekavärilaatikosta ja se jos mikä oli lannistavaa hommaa. Into meinas loppua jo siihen. Jatkossa ostan vain yksiväripusseja ja pidän ne visusti erossa muista väreistä.

Lajittelun jälkeen olikin taas hetki kivaa. Pari alustaa päivässä sain väsättyä ja kivaahan helmiä on naputella paikoilleen ja improvisoida kuviota siinä matkan varrella. Hauskuus loppui kuitenkin taas silitysvaiheessa. Se ei vain ole mun juttu yhtään. EN OSAA! Aina kun luulin, että nyt on kaikki helmet kiinnittyneet ja pyöräytin työn irti alustasta niin eiköhän osa helmistä levahtanu pitkin silitysalustaa. Jotenkin kuitenkin onnistuin tekemään pari kivaa onnistunuttakin tuotosta.

Tästä se ajatus sitten lähti
Näistä kahdesta innostuneena seuraavana iltana ilmaantui jälleen kaksi uutta. Silitys toki hoidettiin taas kiroten ja manaten, etten enää ikinä tee yhen ainuttakaan hamatyötä.


Aika kultaa muistot ja eilen illalla ilmaantu vielä kaksi. Tähän jää oikeasti koukkuun. Onneksi helmipurkin pohja jo paistaa ja pääsen vieroitukseen.



Ja mitä näillä sitten tehdään? En ole vielä ihan varma, mutta onhan ne niin nättejä, et kai niitä vois ripustaa seinälle tai käyttää kattauksessa. Aika näyttää.

Käyttöideoitakin otetaan mielellään vastaan. Kokoa yhdellä alustalla on noin 12senttiä kanttiinsa.


tiistai 6. tammikuuta 2015

En valaistunu, mutta rakastuin!

Lasi viiniä ja lankalaatikon pengonta ; siitä se ajatus sitten lähti.


Ajatuksissa kuvia Mandalasta, mutta ei tarkkaa tietoa, mikä Mandala on.

Wikipedia auttaa :
"Mandala on ympyrän muotoon tehty kuvio, joka kuvaa kosmosta symbolisesti tai metafyysisesti. Sana mandala (मण्डल) on sanskritin kieltä ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.
Yleisimmin mandalaa käytetään meditaation tukena, minkä vuoksi se edustaa myös valaistumisen symbolia."

Minäkin tahdoin valaistua. Rivi kerrallaan etenin. Mietiskelin menneitä. Mietiskelin tulevaa. Yllättävän paljon etenemistä ja vähän purkamista. Olen tainnut jotain oppiakin tässä tehdessä. 


Lopputulos ei ehkä niin valaistunut, mutta täysin rakastunut mun uuteen keväiseen Mandalaan, joka tehtiin ajatuksella olkkarin Rahin päälle.





Lankana käytin jo vuosia lankalaatikossa muhiteltuja Novitan Virkkauslankoja.