Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaate. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaate. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Villasukkia Taimitarhalta

Oon ihan rakastunut noihin Niina Laitisen sukkamalleihin. Hankin itselleni sukkakalenterin 2015 ja siitähän se ajatus sitten lähti. Kyseiset tekemäni mallit taitavat kaikki löytyä yksittäisinä ilmaismalleinakin ja niihin pääsee käsiksi Niinan Taimitarha blogin kautta.

Ensin tein sydänsukat eli Maariat ystävälleni kiitoksena hieronnasta.



Seuraavana sukelsin ohjeeseen nimeltä Holey Butterflies.




 Sitten selätin Myrttien ohjeen.


Tässä ohjeessa oli kiva uusi kantapää, jota en ollut aiemmin tehnyt. 






Toistaiseksi viimeisenä sain tehtyä parin purkukerran jälkeen December Socksit. En ole vieläkään varma menikö ne ihan ohjeenmukaisesti, mutta kauniithan ne ovat joka tapauksessa.





Tässä melkein koko kattaus poislukien ne ystäväni sukat, jotka ovat toivottavasti jo kovalla käytöllä.


Kiitos Niina Laitisellle ihanista ohjeista. Seuraavaksi haaveissa hankkia Taimitarhan kesä mallisto ja nyt tuli uutena Romanssi sarja, joka sisältää ohjeet aina sinulle ja hänelle.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Omakoppa neuletakki

Tämä neuletakki ilmaantui kuin yhtäkkiä. Inspis löytyi ihanaisen Virpi Marjaana Siiran Omakoppa kirjasta. Hänen molemmat kirjansa kyllä kuuluvat omiin lemppari kässäkirjoihin, joihin palaan aina uudelleen.  Jokaisella selailulla sieltä vain tarttuu sellainen hyvä tekemisen meininki. Myös hänen tapansa pitää blogia ja kommentoida on sellainen, joka muhun iskee. Suosittelen siis ehdottomasti kurkkaamaan hänen artefakteja ja ajatuksenpoikasia TÄÄLTÄ.

Mutta itse virkkuuseen. Tämä takki ilmaantui kuin tyhjästä. Pelkkää pylvästä ja suorakaidetta, joten telkun ääressä tai pikku viinitumuissakin onnistui vallan hyvin. Näitä välivaihekuvia on vilahdellut jo Instagramin puolella, mutta laitetaan ne nyt jemmaan tännekin.




Takista tuli niin ihana, että pitihän se kuvatakin kunnolla. Pakkasin sen mukaan pohjoiseen ja räpsittiin kuvia ihanaisella Posiojärvellä, jossa saatiin nauttia useampikin ihana kevätpäivä hiihdellen ja moottorikelkkaillen.








Pienen muokkauksen tein alkuperäisen ohjeen hihoihin, joihin tahdoin laittaa resorit. En kestä jos hihat roikkuu tiellä, joten näin saan ne stopattua paikalleen.





sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Rosina Rusinan lippapipo (sis. linkin ohjeeseen)

Syksy! Mikä ihana tekosyy tehdä uusia pipoja, vaikka korit notkuu vanhojakin.

Juniorini tykkää kovasti Onnelista ja Annelista ja et-lehti julkaisikin ihanan Rosina Rusinan kauluripipon ohjeen. Valitettavasti lankaa riitti vain pipo-osaan, mutta menoahan se ei haittaa. Tähän upposi vajaa kerä laatikosta löytynyttä huutavan pinkkiä Isovelilankaa ja koukku oli 6mm. Seurasin pipoohjetta orjallisesti ja koko oli juuri sopiva 3-vuotiaalleni.


En ole aiemmin tehnyt virkkaamalla tällaista "pintakuviota" ja olinkin ihan innoissani, kun tajusin kuinka helposti virkkaamallakin saa kivoja pintoja aikaan. Ilmeisesti vähän hitaasti syttyvä käsitöidentekijä täällä ruudun takana.






Tupsun väriä mietin kovasti. Pyörittelin kädessä mustaa, harmaata ja keltaista nyttyä ja päädyinkin sitten viimeiseen mainittuun ja mielestäni tästä tuli just ihana. Voihan tupsun jossakin vaiheessa vaihtaa, mutta tällä mennään nyt.

Tämä malli on vain niin ihana, että tästä on pakko jatkoviljellä sopiva myös itselle. Seuraava versio siis jo ajatuksissa.






torstai 13. elokuuta 2015

Neulemekko kalalangasta (sisältää ohjeen)

Tuli tarve kesämekolle. Tahdoin keltaisen... siis oikein kunnon keltaisen mekon ja koska kaupasta ei löytynyt sopivaa, oli se tehtävä itse. Kaapissa ainoa sopiva väri löytyi Suomen Langan kalalangoista ja sitä lähdinkin työstämään.

Tahdoin ilmavan, kepeän ja kesäisen mekon, joten puikoilla se oli tehtävä. Neuloen riittävän isoilla puikoilla sain langan muuntumaan hyvinkin mieleiseksi.

Itse käytin bambuisia puikkoja koossa 7. Bambuiset puikot olivat juuri hyvät tähän tarkoitukseen, koska niissä lanka kulki hyvin.

Tällainen siitä tuli.










Tästä tuli sellainen nurinkurin vinksinvonksin mekko, jota voi käyttää miten päin vain fiiliksen mukaan. TYKKÄÄN! Vyöllä tai ilman mekon ilmettä voi muuttaa ja sillä mihin kohti sen vyön laittaa. Monta mekkoa samassa paketissa. 

Ja kuinka tähän lopputulokseen päästiin? 

70 silmukkaa puikoilla neuloin kaksi suorakaidetta aina oikeaa. Tässä vaiheessa on itse helppo vaikuttaa siihen minkä mittaisen mekosta haluaa. Suosittelen päättelemään joustopäättelyllä, jotta päättelyreuna ei ala kinnaamaan vastaan.

Nappase toisen kappaleen yläkulmista kiinni ja taita tarvittavankokoiset kädentiet. Neulaa kulmat kiinni kainaloihin.




Aseta osat päällekäin ja yhdistä reunoista mekoksi.


Helppoa, nopeaa, mukavaa ja kaunista päällepantavaa. Mikä voi olla sen parempaa? 


Lanka : Suomen Langan Molla Kalalanka, toimii 12- ja 18-säikeisestä molemmista.
(Tarkoituksena oli käyttää vain 18-säikeistä, mutta  tein vahingossa toisen puolen toisesta ja toisen toisesta. HUPS!) Kokemusta rikkaampana voisin suositella ennemmin 18-säikeistä, mutta kumpi vain käy.
Puikot : 7mm, suositusmateriaalina Bambu
Langankulutus : n. 300g

ENJOY!!!



lauantai 4. heinäkuuta 2015

Huivilangasta vaahtokarkkihame

Olen pitkään huokaillen tuijottanut laatikossa lojuvia frilla-, röyhelö-, huivilankoja (rakkaalla lapsella on monta nimeä). Viime kesänä näistä tuli tehtyä huiveja yks jos toinenkin ja siitä löytyy asiaa täältä.

Huiveja oli jo niin monta ja uusia värejä lankoihin pisti silmään vähän, joten huivintarve kummasti hupeni ja langat ovat vain odottaneet... jotain. Tuli vain kyllästys.

Nyt oon innostunut testaileen, että mihin muuhun langat taittuisivat.

Ensimmäinen yritykseni on vielä vaiheessa keskeneräisten korissa, mutta kokeilu numero kaksi näki päivänvalon ja siitä tuli YLISÖPÖ. (EHKÄ tuo prototyyppikin tuolta joskus valmistuu.)

Kyseessä on siis kolmevuotiaalleni tehty vaahtokarkkihame.


Helmaan virkkasin bambulankaa ja huivilankaa yhteen sovittamalla hörselöpilven ja matkaa jatkoin pelkällä bambulangalla erilaisia kuvioita vaihdellen. Tämä on siis tehty alhaalta ylöspäin.



Ja kurkistus myös sisäpuolelle, josta näkee vähän ideaa tekotavasta.


Yläosaan taitoin nauhakujan ja ketjusilmukoin valkoisesta bambulangasta vielä kiristysnauhat.

Ja tässä onnellinen hameen uusi omistaja esittelemässä äidin tuotosta.






Tästä innostuneena huivilankakokeilut saavat varmaan jatkoa.