Ohje kukkaan on omani ja se löytyy täältä. Teen ohjeesta oman postauksen pian.
maanantai 30. joulukuuta 2013
Virkattu kukkapanta
Aiemmin postaamastani servettirenkaista modifioin pienellä vauvalle hiuspannan pukinkonttiin. Terälehtiä tein himpun verran enemmän, jotta kukka olisi runsaampi. Pannan solmimisnauhoilla virkkasin samaisesta Liina kalalangasta ja nämä kiinnitin yhteen. Pieni muistaminen pienelle ihmiselle.
Ohje kukkaan on omani ja se löytyy täältä. Teen ohjeesta oman postauksen pian.
Ohje kukkaan on omani ja se löytyy täältä. Teen ohjeesta oman postauksen pian.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Pehmoinen synttäripaketti äidille
Ihanaisella äidilläni on synttärit lähellä aattoa ja hän aina muistuttaa, että tahtoo synttärilahjan erikseen, koska lapsena hänen synttärinsä usein sivuutettiin. Pitäähän se mamman toive toteuttaa ja tänä vuonna pakettiin eksyikin vähän omatekoista asustusta.
Ajatus lahjaan lähti kun eksyin Helsingin NovitaDeliin ja sieltä kahmasin muutamat kerät Neonvärisiä Isovelilankoja.
Kyllähän joka naisella pitää olla pitkät jogasukat vaikka ei joogaisikaan. Näitä ihanuuksia olen neulonut ennenkin ja ohjeen olen napannut Siksaksiskoilta täältä. Näiden teko on joutuisaa ja mukavaa, koska neuloksessa on mukavasti vaihtelua, mutta silti ihan perussilmukoilla ja neulomisella edetään.
Pari viikkoa sitten sukelsin kuplaneuloksen saloihin ja täytyy sanoa, et höyrähdin ihan täysin niistä. Ensimmäiset tuotokseni kyseisellä neuloksella löytyy edellisestä postauksesta. Näiden jälkeen on jokuset kämmekkäät tullu neulottua ja äidin pakettiin eksyikin sellaiset. Toki väriltään jogasukkiin mätsäävät.
Kokonaisuus oli tosi kiva ja äiti tuntui ilahtuvan lahjastaan. Paketin antaja ainakin hykerteli vieressä kun mamma pussukkaan kurkkasi. ÄITI <3

lauantai 14. joulukuuta 2013
Kuplaneulosta
Aina välillä blogeista nousee esiin juttuja, jotka on vaan pakko testata NYT ja HETI. Ihanassa Ilosofiaa blogissa on tullut vastaan jo useampaan otteeseen kuplia ja blogin kirjoittaja opastikin minut katsomaan videota, jossa pääsee helposti tutustumaan kuplien saloihin. Kiitos siitä!
Malttamattomana olin kuitenkin jo lähtenyt omapäisesti kokeilemaan ja sainkin huokasta helpotuksesta, kun huomasin, että olin tehnyt juuri niin kuin oli tarkoitus.
Kuplien teko on todella koukuttavaa ja väriyhdistelmille on vain taivas rajana, joten kovasti tässä mietiskellään jo, et mitä sitä seuraavaksi alkais taikomaan. Alkuperäinen kupla ohje löytyy täältä ja se onkin kiva lapasmalli, mut itselläni on lapasia yllin kyllin ja ratissa ne ei vaan toimi, joten kämmekkääthän se piti itsekin neulasta. Ensimmäisenä tartuttiin perinteiseen, mutta aina niin toimivaan mustan ja valkoisen kuplittamiseen.

![]() |
| LOVE |
perjantai 13. joulukuuta 2013
Virkatut servettirenkaat
Toinen oma ohjeistus uunista ulos ja sehän löytyy Suomen Lanka Oy:n sivuilta eli täältä.
Nämä renkulat oli kivaa nopsaa virkattavaa ja tuovat mukavasti ilmettä kattaukseen. Tein nämä vähän joulua fiilistellen, mutta toki värivariaatiolla voi leikitellä ja malli toimii ympäri vuoden. Nämä virkkasin 6-säikeisestä liina kalalangasta ja siitä löytyykin värivaihtoehtoja vähän kaikkien mieleen.
Kukan keskustaan voi lisäillä haluamanlaista ekstratwistiä. Omia kokeilin koristaa myös perinteisillä joulukulkusilla, ettei teema nyt vaan pääse kellään livahtamaan ohi.
(langat saatu yhteistyön kautta Suomen Lanka Oy:ltä)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Neulottu tyynyliina
WOHOO! Vihdoinkin jotakin valmista.
Tovi sitten opettelin palmikkoneulosta ja johan tätä taitoa piti lähteä ideoimaan johonkin.
Ajatus neulotusta tyynystä pyöri päässä, joten sitä siis...
Neuloin kapeita 50senttisiä palmikkokaistaleita kahdessa eri värissä ja yhdistelin ne kiinteillä silmukoilla virkaten komeaksi riviksi. Tässä siis tyynyliinan toinen puoli.
Toisesta puolesta halusin erilaisen, mutta silti leikittelevän. Ajatus väreistä lähti jo sohvallani olevasta ZBH:n tyynystä. Teinkin siis kolme kaistaletta neuloen aina 5 riviä 11 oikein 11 nurin 11 oikein ja sitten taas 5 riviä 11 nurin 11 oikein 11 nurin, jolloin sain kivaa "kaakelimaista" neulosta. Ja nämäkin virkattiin kiinteillä silmukoilla yhteen.
Aluksi etu- ja takaosa eivät millään meinanneet asettua yhteen, mutta onni on kostutus ja pingotus, jolla sain kun sainkin ne lähemmäksi toistensa kokoa. Ensi kerralla ehkä vähän tarkemmat laskelmat ennen toteutusta. Nyt en vaan malttanut.
Tahdoin vielä lisätä tyynyliinaan vetoketjun ja sen teinkin kieli keskellä suuta, koska vetoketjut ja minä ei olla koskaan oltu ylimpiä ystäviä käsityörintamalla, mut hei selätin tän tehtävän ja käsin rakkaudella ompelema vetska asettui paikalleen paremmin kuin hyvin.
Nyt vaan täytyy lähteä metsästämään muhkeaa sisätyynyä, et saadaan tyynyliina vielä nätimmin esille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)