perjantai 13. syyskuuta 2013

Etupihan ehostusta

Nyt on taas vaihteeks pihaa siistitty. Koska laattaprojekti saatiin kunnialla loppuun, niin tuli siinä samalla halu vähän siistiä tuota meidän sisääntuloa muutenkin. Sisustustikkaita olen havitellu oven viereen jo tovin ja nyt käytiinkin sitten Handolinin puutarhalta ostamassa parit heinäseipäät ja rakas ukkonihan ne sit mulle tikkaiksi taikoi. Itsehän toimin hyvänä mittanaisena ja työnjohtajana ja yhteistyön lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.

Ripustin siihen alustavasti pienen Ikeasta hankitys lyhdyn, mutta alempaan rimaan kaipaisin vielä jonkinlaista TERVETULOA kylttiä.

Kaapelikelan päälle kävin ostamassa isomman mustan lyhdyn, joka saa nyt alustavasti toivottaa vieraat tervetulleiksi. Tätä lyhtyä olen ihastellut kauan ja kun maanantai iltana tajusin paikallisen Tarjoustalon sitä myyvän ja vielä halvennettuun hintaan, niin pitihän sitä kaatosateessa lähteä hakemaan. Kokoja oli kahta erilaista ja itse ihastuin tähän pienempään. Jotkut liikkeet myyvät tätä myös valkoisena, mutta meidän valikoimassa sitä oli vain mustana, joten se sai luvan kelvata ja onhan se vain ihana. 

Huomenna olisikin tarjolla vähän Pomp de Lux kutsuja ja pirtin täydeltä naisenergiaa...
Ihanaa välillä hoitaa vieraan toimea, eikä aina kutsuilla edustajan roolissa. 

Ihan superia viikonloppua kaikille!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.