lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mustavalkoinenkeltainen = elämäni värikombo

Kirjoneuleiden teko houkuttaa, mutta se on vain tähän asti tuntunut itselleni jotenkin kauhean vaikealta. Päätin kuitenkin vielä yrittää ja aloitinkin neulomaan itselleni säärystimet.




Tai siis säärystimet niistä piti tulla, mutta matkan varrella mallasin putkiloa käteeni ja sainkin idean hihattimesta/bolerosta. Jotenkin kiinnostusta oli jatkaa treeniä ja lyhyiden langanjuoksutusten kanssa sainkin pidettyä ilon työskentelyssä. 

Neuloin molemmat hihat ranteesta kainaloon asti, mutta en päätellyt silmukoita vaan jatkoin toisesta hihasta tasoneuleena selkäosan pitäen silmukkamäärän samana. Kun tämä osio oli riittävän leveä yhdistin kappaleet yhteen neuloen silmukoimalla. Tämä tekniikka oli itselleni uusi, mutta selkeästi tykkäsin siitä enemmän kuin neulan kanssa silmukoimalla. Ajatuksen tähän tekniikkaan sain Toisia Ajatuksia - blogista ja Youtubesta löytyikin sopivia videoita opetteluun (hakusana knit kitcheners stitch).
Saumaa ei kyllä silmämääräisesti nyt huomaa ja turhan paksut saumat ovat nyt historiaa. 


Lopuksi keräilin reunalta vielä silmukat puikolle ja neuloin resoria muutaman sentin. Tämä toi kyllä ryhtiä kokonaisuuteen. Ja tässähän tämä nyt olis.







Lopputuloksesta tykkään kovasti ja hihat toimivatkin kivasti näin keväällä toppaliivin kanssa. Keltaisen, mustan ja valkoisen yhdistelmä on mielestäni vain niin ihana kombo.


Hihojen kaveriksi neuloin vielä MyBoshista pannan, johon virkkasin ISON keltaisen rusetin Molla-langasta, joka on tällaiseen ihan parasta lankaa, koska pysyy hyvin ryhdissään pienellä koukulla työstettäessä. 






Nyt täällä ollaan niin valmiita kevätkeleillä. Takatalvi ei siis ole kauhean toivottua. Aurinkoa ja ulkoilua KIITOS!





6 kommenttia:

  1. Aivan ihanat värit ja kerrassaan suloinen malli sukassa. Kelpais kyllä mullekin. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Kevättä kohden mentäessä ei vaan voi olla liikaa iloa ja valoa.

      Poista
  3. Ihana! Just sun näkönen, ja rusetti kruunaa pannan erinomaisesti! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! Kun ITE tekee niin silloin jos milloin pitäisikin tulla tekijänsä näköistä. Onneksi onnistuin tässä tehtävässä.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.