perjantai 23. elokuuta 2013

Ideapankin ja varastojen täyttöä

Koska tässä ei tosiaan pääse käsitöille, niin sitten haetaan ideoita ja tehdään hankintoja. Pinterestiä on tullut koluttua illat ja ideapankki alkaa oleen aika tukossa. Kunhan osais päättää mistä aloittaa. Suunnitteilla olis liiviä, keittiöluutuja, neulatyynyjä, (lelu)ruokaa ja farkkujen uusiokäyttöä... Ja rinnalla toki omat suunnitelmat syksyn sisustukseen.
Eksyin ihan kirjastoon asti inspiraatiota hakemaan ja sieltä tarttuikin mukaan kasa kirjoja. Olen pitkään tahtonut tutustua kehuttuihin Jan Eatonin käsityökirjoihin ja yhtenä aarteena löysinkin hänen "Virkkaajan vinkit". Ainakin kyseisen kirjailijan 200 ruutua - kirja on ollut niin menestys, että  suomenkielinen kirja on myyty loppuun, mutta mitä sitä tutulla kielellä, jos kuvat on selkeät.
Lapset olivat kirjastossa kuin enkeleitä, joten matkalla eksyttiin vielä Tarjoustaloon ale seiska veikkaa ostamaan ja eiköhän siellä ollut bambulangatki poistoalessa ja mukaan tarttui 12 kerää niitäkin 6 villalankakerän lisäksi. Muistissa kyllä oli, et lipaston laatikossa odottaa edellisen Ogelin Lankamaailma-reissun bambukerät koskematta, mutta... Nyt siis olis kolmattakymmentä kerää bambulankaa valmiina muuttumaan joksikin ihanaksi. Ja saattohan noita villalankojaki olla pari kerää ennestään, mutta kuka niitä nyt laskee. ;)
Ihanaa viikonloppua kaikille ihanille lukijoille. Meikä katoaa kirjojen pariin.

3 kommenttia:

  1. Ihanan sävyisiä lankoja. Kiitos kirjavinkeistä, niitä saa harvoin virkkaukseen liittyen. Kivojakässähetkiä. terkuin Riitta by Nuppu Home

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä jatkossakin tehdä postauksia käsityökirjoista. Ite tykkään niin paljon enemmän etsiä ohjeita kirjoista kuin netistä. Painetuissa versioissa kaikki näyttää paljon ihanammalta kuin tietokoneen ruudulta. Täytyy lukasta noita lainattuja kirjoja läpi ja kertoa sit mikä toimi ja mikä ei.

      Poista
    2. Ainakin tuo Virkkaajan vinkit oli tosi kiva, joten saattaa mennä tilaukseen, et saa omiin varastoihin. Jonossa olen myös siihen 200 ruutua englanninkieliseen kirjaan, jotta saan vilkaistua ensin onko sekin hankkimisen arvoinen opus. Itse tykkään enemmän virkata kaavioista kuin tekstistä ja en tosiaan tiedä miten siinä on merkattu, joten tarkastan ensin kirjaston avulla, et kannattaako laittaa hankintalistalle. Muutamia aarteita tuolta omasta inspiraatiolipastosta jo löytyy, mutta postaillaanpa niistä sitten toisella kertaa.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.