perjantai 29. toukokuuta 2015

Pieni kesäkukkaro

Hellou pitkästä aikaan! Täällä ollaan, mut oon puurtanut viimeiset kaksi kuukautta yhden ja saman projektin kanssa ja vihdoin ehkä on jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Instagramin kautta olenkin jakanut pieniä väläyksiä matkan varrelta. Parhaiten näitä pilkahduksia löytyy tilini kautta tai #mekkoprojekti.

Kuitenkin välillä on vaan laitettava isommat prokkikset syrjään, ennen ku tulee täydellinen toppi. Kaivoin hyllystä esille kauan sitten hankkimani kirjan Hurmaavat Pitsit. Kirjan ostin rakastuttuani yhteen malliin ja onni on, että kirjan saatuani huomasin sen sisältävän paljon kaikkea ihanaa ja vähän erilaista. Kuitenkin kirja paineli hyllyyn ja kauan kaipaamani laukkuohje vain ei saanut tuulta purjeisiin. 

Muutama viikko sitten menetettyäni hermot ikiprojektiin virkkailin kirjan ohjeen mukaan Upean Vintagetyylisen kukkaron.



Etu- ja takakappaleen tein ohjeen mukaan, mutta kun aloin kaivamaan laatikosta kukkarokehystä tajusin, että valmiiksi hankkimani osat olivat aivan liian pieniä. Kauppaanhan mua ei saanut, joten muutinkin suunnitelmia ja ompelin reunaan keltaisen vetskarin. 

Keltaista tarvittiin lisää, joten virkkailin laukun sisälle pari pyöreää kiekkoa, jotka kivasti pilkistää ulospäin. Ja lopuksi vielä solmin hihnan keltaisesta mopparista. 





Ja kurkistus sisäpuolelle.

Lopputulos ei nyt ole ihan sitä, mitä lähdin alunperin tekemään, mutta tää on oikeastaan ehkä vielä kivempi omaan tarkoitukseen. Pieni muutos teko-ohjeeseen, suuri muutos lopputuloksessa. 


Ohje : kirjasta Hurmaavat Pitsit
Käytetty Lanka 12-säikeinen Molla lanka kahdessa sävyssä (Suomen Lanka)
Kylmä Aamunharmaa ja Sahraminkeltainen ovat niin ihana yhdistelmä, 
et niitä vois ympätä joka paikkaan. 
Koukku 2,5mm
Hihna : Moppari (Suomen Lanka)
Keltainen vetoketju Eurokankaasta  


lauantai 9. toukokuuta 2015

Pyöreä tilkkutyyny

Viidentoista vuoden tauon jälkeen innostuin eilen tilkkutehtaileen. Ikkunaan laitetut kesäverhot tarvivat kaverikseen sopivan tyynyn ja koska sellaista ei kotoa valmiina löytynyt, oli se tehtävä. Kaivoin kaapista kaikkea sopivanväristä kangasjämistä käyttämättömiin tekstiiliservetteihin.


Sopiva malli oli jo mielessä ja sen kaavoitin nopeasti tekemällä sanomalehdelle ison ympyrän.


Taittelin ympyrästä 1/8 sektorin ja sitä käyttäen leikkelin palasia.


Molemmat puolet halusin tehdä palasista, joten osia tuli yhteensä 16.
Illalla leikkelin ja silittelin palat valmiiksi ja aamulla olin jo ennen kahdeksaa ompeluhommissa. Ai miten niin innokas???


Täytteet kaivoin vanhoista sisustyynyistä, joita löytyi varastosta yks jos toinenkin. 

Isoja nappeja en valitettavasti keskustaan löytänyt, mutta hätä keinot keksii ja virkkasin kalalangasta kaksi ympyrää nappien korvikkeiksi ja nehän toimi paremmin kuin hyvin.


Ja tässä lopputulos. Valmistui paljon näppärämmin kuin olin ajatellutkaan. 






Tyynystä tuli ihana ja nyt tuli kauhea hinku tehdä toinen isompi lattiatyynyksi.
Täytyisi vain keksiä, mistä siihen täytteet. Sellainen säkkituoleissa käytettävä muru ois varmaan paras. 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pääkallohuivi nro 2

Mun tätsykkä täytti 60-vuotta ja häähän ei sitten mikään ihan perusemäntä olekaan. Kävi tänäänki kylässä tällasella paidalla. Ikuinen teini siis...


Kun tajusin, että tällaiset tärkeät pyöreät oli vastassa, niin tiesin samantien, mitä sinne lahjapakettiin taiotaan. Kun tein ensimmäisen pääkallohuivini (postaus löytyy täältä), ihaili tätini sitä kovasti silloin ja päätin, että joku päivä hänellä on omansa. Ja nythän tämä päivä sitten koitti.



(Tunnustus : Tämä päivä oli jo tammikuussa, mutta huivipostaus palasi mieleen tänään kun rakas täti pyörähti kylässä.)


Tässä itse sankari uudessa huivissaan
Väriksi valikoin mustan, koska se vain sopii niin monen vaatteen kanssa käytettäväksi ja aina päivettyneen tätini kasvot kestävät hyvin tummankin värin.
Lankana käytin huiviosaan Hjertegarnin Blend Bamboota ja hapsut tein Liina-kalalangasta.

Tänäänkin huivi oli hänellä kaulassa ja kuinka se sydäntä lämmittääkään nähdä omia tuotoksia käytössä.

Ohjeen palauttelin mieleen jälleen Silmukoita blogista.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Niitä Venäjän helteitä ootellaan!!!

Instan puolella seuraajat tietävät, että täällä rakkaudella väännetään kesämekkoa 6-säikeisestä Liina kalalangasta ja sehän projekti ei ihan hetkessä valmistu. Sormet ristissä toivon, että ennen helteitä saisin kuitenkin ajatukset toteutettua ja palaset paikalleen.

Pienet välityöt ovat kuitenkin ihana raikas tuulahdus pitemmän prokkiksen välissä ja kesäteema jotenkin nyt vain valtaa mieltä. 
Jotain kesäistä pientä oli siis tehtävä ja mikä sen parempi kuin virkatut bikinit. Netistä löysin muutamia kivoja ohjeita ja kolmea neljää ohjetta yhteensovittamalla sainkin omat bikinit tehtyä.



Ja näistä tulikin ajatusta paremmat. Lankana käytin Suomen Langan Molla-lankaa, väri Tumma Orvokki. Tällä langalla lopputuloksesta tuli kivan napakka ja muutaman illan testauksen tuloksena voin sanoa, et kylhän nää poveakin tukee. Lanka on itsessään melko kova, mutta en ainakaan näin lyhyellä käytöllä huomannut, että iho ärsyyntyisi suorassa kontaktissa. Voihan kuppiosaan myöhemmin lisätä vuorikankaan, jos sellaiseen on tarvetta, mutta ilman mennään nyt. 





Uimaan en näillä ensisijaisesti lähtis, koska kuivumisessa voi kestää tovi, mutta johan tuolla rannalla voi pyöriä kastautumattakin ja toki omassa pihassa nää toimii ku rasvattu. Ja eihän se toki vaarallista ole jos näissä veteen pulahtaa. Kesä kuivaa minkä se kastelee.  

Nämä oli niin kivat tehdä, että luulen, et ennen kesän helteitä voi kaapista löytyä vielä toisenkin väriset. Toisia tehdessä voisin samalla yrittää jotain ohjeentapaistakin piirrellä. 

Valmistumiset jälkeen tajusin, että nämähän toimisivat myös yläosana rakkaassa harrastuksessa itämaisessa tanssissa, kunhan rohkeus vain antaisi myöten. Ehkäpä sitten ensi syksynä treenien jatkuessa kunhan jaksaa kevään ja kesän laukkoa lenkkipolulla.

Älä tule paha kesä, tule hyvä kesä!!!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Hamahuumassa

Muutaman päivän tauko lankalaatikolta ja tungin vuorostani käteni hamahelmilaatikkoon. Kolme päivää olen pyöritellyt keltaisia, mustia ja valkoisia helmiä kourissani.

Ensimmäisenä päivänä keräilin näitä kolmea väriä isosta sekavärilaatikosta ja se jos mikä oli lannistavaa hommaa. Into meinas loppua jo siihen. Jatkossa ostan vain yksiväripusseja ja pidän ne visusti erossa muista väreistä.

Lajittelun jälkeen olikin taas hetki kivaa. Pari alustaa päivässä sain väsättyä ja kivaahan helmiä on naputella paikoilleen ja improvisoida kuviota siinä matkan varrella. Hauskuus loppui kuitenkin taas silitysvaiheessa. Se ei vain ole mun juttu yhtään. EN OSAA! Aina kun luulin, että nyt on kaikki helmet kiinnittyneet ja pyöräytin työn irti alustasta niin eiköhän osa helmistä levahtanu pitkin silitysalustaa. Jotenkin kuitenkin onnistuin tekemään pari kivaa onnistunuttakin tuotosta.

Tästä se ajatus sitten lähti
Näistä kahdesta innostuneena seuraavana iltana ilmaantui jälleen kaksi uutta. Silitys toki hoidettiin taas kiroten ja manaten, etten enää ikinä tee yhen ainuttakaan hamatyötä.


Aika kultaa muistot ja eilen illalla ilmaantu vielä kaksi. Tähän jää oikeasti koukkuun. Onneksi helmipurkin pohja jo paistaa ja pääsen vieroitukseen.



Ja mitä näillä sitten tehdään? En ole vielä ihan varma, mutta onhan ne niin nättejä, et kai niitä vois ripustaa seinälle tai käyttää kattauksessa. Aika näyttää.

Käyttöideoitakin otetaan mielellään vastaan. Kokoa yhdellä alustalla on noin 12senttiä kanttiinsa.