torstai 7. marraskuuta 2013

Oppitunti 11 / Peruspalmikot

Olen neulonut niin kauan kuin muistan, mutta palmikoiden neulomista en ole aikaisemmin edes kokeillut. Olen mieltänyt ne vaikeiksi ja en oikeastaan edes tiedä, miksi en koskaan ole niiden neulomista kokeillut.

Nyt kuitenkin tämä polttava tarve tarttua härkää sarvista sai minut valtaansa ja kirjastossa käydessäni mukaani tarttui oikein opus kyseisen taidon opiskeluun. Lynne Wattersonin : Palmikoita Puikoilla -Tekniikoita, mallineuleita ja houkuttelevia neuleohjeita - oli kyllä soppeli teos tällaselle alottelijalle.

Oma ensimmäinen oppituntini käsitteli aiheen PERUSPALMIKOT. Ja itsehän aloitin treenin vasemmalle kiertävällä palmikolla, jossa nostetut silmukat tuodaan työn eteen. Seuraavana onkin kokeilta oikealle kaartavaa yksilöä.

Ja hei! Ei tämä tosiaan niin vaikeaa ollu, kuin mitä olin päähänä iskostanut. Oikeasti palmikoiden teko oli aika helppoa ja mukavaa. Täytyy vain haastaa itteä ja lähteä kokeileen heti jotain monimutkaisempaa kuviota, mut vasta sit ku alkeet on varmuudella takaraivossa, ettei kuula kärähdä.

Mitäs tykkäätte mun ensimmäisestä palmikosta?

Unipuu

Oon odottanut ihan hulluna, että pääsen sisustamaan tuota lasten nukkumahuonetta uuteen uskoon. Seitsemän viikkoa ollaan nyt odoteltu pitkään haaveilemaani Unipuun kerrossänkykompleksia varavuoteineen kaikkineen ja eilen sit tuli se inhottava puhelu, et Sievä Kaluste Oy:n konkurssin vuoksi ei kaikkia tuotteita valitettavasti enää saa. Omasta paketistamme jäi nyt uupumaan juniorimme sängyksi kaavailema varavuodelaatikko.

Unipuu sarja on ollut Sievä Kalusteen myydyin tuote ja ilmeisesti on keskustelut menossa, että sarjaa alettaisiin tekemään toisten toimesta. Toivotaan siis, että keskustelut etenevät ja aluslaatikko saataisiin perästä käsin.

Mutta siis alustavat suunnitelmat joudutaan nyt laittamaan jäihin, ja sängyt laitetaan huoneeseen erillisinä, koska en vain tuota kolmivuotiasta uskalla laskea yläpetille. Näin mennään siihen asti, että jonkinlainen varavuodelaatikko sängyn alle löydetään.

Ensin olin ihan raivoissani, mutta sitten kuulin, että jotkut tilaajat olivat jääneet ilman myös odottamiaan sänkyjä. Pääasia on kuitenkin, et tärkeimmät osat saatiin perille.

Nyt siis alkaa palapelin rakentaminen ja toinen vanha sänky pitäisi saada vielä myytyä alta pois.


LOPPUUNMYYTY!!!

(kuva lainattu aikanaan Sievä kalusteen sivulta, joka ei enää toiminnassa)





perjantai 1. marraskuuta 2013

Suomen Lanka Oy

Ensimmäinen yritysyhteydenotto In the HouZe ja mie olen siitä enemmän kuin mielissäni. Sain postia Suomen Lanka Oy:ltä ja teimme pienen diilin, jossa minä vähän virkkailen heille ja he toimittavat minulle matskut aika reilulla ekstralla. Ensimmäinen toimitus saapuikin eilen ja olen myyty. Nyt mun ongelma Kalalankojen suppeasta väripaletista ratkes oikein rytinällä.  Oli myös hienoa, että lankojen vahvuuksissa oli paljon vaihtoehtoja. Liina kalalankaa löytyy 6-. 9-, 12-, 15- ja 18-säikeisenä. Tästä ohkasimmasta värejä oli eniten saatavilla (15 eri väriä), joten siihen lähdinkin ensimmäisenä tutustumaan.

Suomen Lanka Oy pähkinänkuoressa :
"Suomen Lanka Oy on vuonna 1982 perustettu yritys, joka on erikoistunut lankojen valmistukseen  teolliseen kudontaan sekä käsityöharrastajien tarpeisiin. Myös loimauspalvelu on tärkeä osa yrityksemme toimintaa. Tehtaamme sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Lappajärvellä, Karvalan Kylässä."

Tuotevalikoimaa pääsee selaileen täältä ja jälleenmyyjiä täältä.

Itse ainakin olen innokas kalalankojen käyttäjä ja niiden osalta valikoimaa löytyy yllin kyllin. Moppilankojen työstäminen on ollut minulla pitkään To Do - listalla ja niitäkin näyttäisi löytyvän Suomen langan valikoimasta useita eri värejä.

Suomen Lanka Oy on myös esillä Suomen kädentaidot messuilla Tampereella 15.-17.11.2013. Luvassa varmasti mukava häppeninki kaikille käsityöihmisille.

Ihan siis mukavia tuulia puhaltelee...lauantai ja kaikkea. Hymyilyttää!
Mukavaa viikonloppua kaikille.

(postaus tehty yhteistyössä Suomen Lanka Oy:n kanssa ja langat saatu yhteistyön kautta)

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

BUFFALO <3

Jotkut sisustussomisteen vain iskevät ja lujaa. Tämä isku tuli niin puskista, että mun oli oikeasti melkein vuoden verran mietittävä, et onko tää rakastuminen nyt vain pelkää hormonihöyryä, mutta kyllä se vain tykytteli tuolla sydämessä vuoden jälkeenkin niin vahvasti, että pitihän se kotiuttaa. Itse asiassa sain tämän jo pari viikkoa sitten, mutta oon niin ihastuksissani vain tuijotellut sitä, että olen kokonaan unohtanut jakaa tän teidän kanssa.

En ikinä ois uskonu, et mun sydämen tosiaan vallottaa tällanen kallo. Tiedän, että tää jakaa mielipiteitä, mut pääasia, et muutkin perheenjäsenet tähän tykästyivät. Jotenkin se vain tuo vähän särmää tähän meän muuten aika hempeään sisustukseen.

Ja tosiaan tämä kuuluu Zelected by Houzen mallistoon. Eli jos jonkin muunkin sydän rupeaa sykkimään niin mun kautta näitä saa.

Kuvissa myös vilahtaa mun toinen suuri rakkaudenkohde. Nappasin kodin1:sestä kaksi kipaletta kivipestyjä pellavakappoja, jotka äiti minulle ompeli yhdeksi pitkäksi kapaksi olkkarin nurkkaan. Verhosta tuli juuri sellainen kuin olin haaveillut. Ruttusta, mutta prameaa samassa paketissa. Mä tykkään!
Ja toki meidän kattovalaisin, jota palvon, mutta se nyt on jo oman postauksen paikka jossakin vaiheessa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Xmas by Zelected by Houze

Tämän vuoden ZBH joulutuotteissa on kyllä sellaisia yksilöitä, jotka osuu ja uppoaa tähän emäntään.

Tonttu Hubert vei sydämeni jo kickoff tapahtumassa. Sopii hyvin tämän hetken valkoisiin koteihin. Jaloissa tontulla on tukevat painot, jotka pitävät sen kyllä hyvin pystyssä.  Kokoakin tyypillä on 52senttiä, joten ei mikään ihan pikku-ukko. Ja mitä enemmän olen sitä tuossa mukana kuskaillu, niin sitä enemmän se on mun sydäntä valloittanut.

Angels kokoelman tekstiilejä hehkutin jo aiemmin ja livenä ne olivat vain vielä hurmaavammat. Sekä valkoinen ja harmaa yksilö toimivat todella hyvin. Löytyy siis tyyny- ja kaitaliinoja. Kirjailussa on käytetty sekä kulta- että hopealankaa. Ja kuvassa tyynyliinojen alla komeilee vielä rakastamani Zermatt tähti viltti (fleeceä ja teddyä).

Stella tähtipari on minulle jo viime joulusta tuttu ja nehän roikkuivat ikkunassani paljon vielä joulun jälkeenkin. En vain raskinut ottaa pois ja tuikut paloivat niissä harvase ilta. Ne voi myös asettaa pöydälle niin halutessaan. Hyviä kuvia en vain varastosta löytänyt, joten lainasin niitä vähän ZBH joulukuvastosta .

Decorate box on myös mukana tänä vuonna ja sen monikäyttöisyys on vain niin ihana. Se kulkee kyllä mukana vaikka ympärivuotisena koristeena, koska laatikkoa voi somistaa sesongin ja fiiliksen mukaan. Jouluna sisään voi laittaa vaikka patterikäyttöisen ledivalosetin tai joulupalloja. Tällä hetkellä omani on täytetty männynkävyillä ja pari seinää peitin valokuvin. Juhlissa se on mukava pöytäkoriste, koska sisustaa voi täyttää teeman mukaan.

Ja sinkkinen Angelina kynttilänjalka tuo kyllä sellasta rauhaa jokaisen kodin jouluun. Yksityiskohtaiset kuvioinnit siivissä pääsivät irti vasta saadessani tuotteen käteeni.
Kuvastossa sen kauneus ei vain päässyt niin pitkälle kuin todellisuus oli.

Jouluhan tulee joka vuosi, mutta jotenkin tänä vuonna odotan kovasti, että saa kotiakin vähän laittaa joulukuntoon. Johtuiskohan se noista muksuista???