lauantai 31. elokuuta 2013

Romanttisen komedian pääroolissa

Eilinen ilta oli niin upea, että leijailen vieläkin ihan taivaissa. Pakko siis jakaa teillekin vähän tapahtumia.
Olen tiistaista asti ollut lasten kanssa kolmisin kotona, koska mieheni on ollut työreissulla. Eilen siinä sitten odoteltiinkin ulkona iskää saapuvaksi, kun pihaan ajoikin yllättäin lasten kummitädit (mieheni serkut) ja sanoivat, että minulla on 50 minuuttia laittaa itseni lähtövalmiiksi.
Pienen säikähdystaistelun jälkeen painelin pikasuihkuun, meikit nassuun, tukka kuosiin ja musta mekko niskaan. Pihaan ajoi upea musta mersu, johon mun oli vaan hypättävä. Ei ihan jokapäiväistä kotiäidin arjea, joten olin hieman hämilläni siinä naapureiden katellessa vierestä. Kuljettaja ei suostunut paljastamaan määränpäätä, vaikka vähän utelinkin, joten istuin sit hiljaa ja ihmettelin. Aloin jo vähän nauttiin tästä kaikesta.
Karrettiin sit Helsinkiin ja päämäärä oli Ravintola Gaijin, jonka pihalla mieheni olikin odottamassa ruusukimpun kanssa. Arvatkaapa vain kuinka rakastunut nainen autosta tuli ulos. Olen pitkään haaveillut kyseisestä ravintolasta ja tämä tuli tällasen viikon jälkeen niin tarpeeseen. Ihana mies seurana, aivan taivaallista ruokaa ja hetki ihan omaa aikaa. TÄYDELLISTÄ!  Päädyttiin syömään maistelumenulta Menu Shinjuku ja voin sanoa, et ensimmäisestä härkätartarista jälkkäriin asti oli iho ihan kylmillä väreillä. Oli vain niiiiiiiin hyvää!  Ja siihen päälle sain vielä ihanan lahjankin.
Siis sen verran selventääkseni, että meillä oli tuossa viikolla kolmevuotis hääpäivä, mutta en ihan ollut valmistautunut näin hulppeaan iltaan. Oma Seppälästä hankkimani hääpäivälahja vähän kalpeni kaiken tämän rinnalla.
Mutta siis hatunnosto rakkaalle aviomiehelleni tämän kaiken suunnittelusta ja toteutuksesta. Elämä voi siis olla joskus niin kuin joissakin ennalta-arvattavissa romanttisissa hömppäkomedioissa. Itse vain yllätyksekseni pääsin loistamaan pääesiintyjänä.
Rakastanrakastanrakastan!
(Kuvan koru minulla riippui kaulassa. Teetin sen joskus vuosi taaksepäin ja se on ollutkin yksi käytetyimmistä aarteistani. Kuva on hääkuvamme ja takana teksti, joka on minulle itselleni hirmu tärkeä.)

torstai 29. elokuuta 2013

Valkoinen virkattu torkkuviltti

Jeeiiiiiii! Nyt se on valmis. Palat valmistuivat ja sain ne yhdistettyäkin jo viime viikolla, mutta sit loppumetreillä tuli pari muuttujaa matkaan ja työ piti hetkeks jättää sivuun.
Eilen illalla sain kuitenkin ulkoreunankin viimeisteltyä, joten nyt voi siis tuulettaa. Palasia tuli koukutettua 63 kappaletta (7x9) ja lankana käytin ihan perinteistä valkoista Novitan 7 veljestä. Kokoa viltillä on 120x150cm, joten sen alle mahtuu hyvin heittään parit kylmät jalat. Palat tein Garnstudion mallilla, joka löytyy täältä.  
Kyllä nyt kelpaa köllötellä takkatulen loimussa sohvalla ja ehkä vähän tehdä käsitöitä. Kotihiiri on valmis kohtaamaan syksyn viimat ja talven pakkaset, vaikkei niillä tulemisella nyt niin kauhea kiire olekaan. 

tiistai 27. elokuuta 2013

Makkarin pieni makeover

Menin tosiaan jokunen viikko sitten myymään meidän vanhat Ikean Malm yöpöydät ja vihdoin saatiin päivitettyä ne uusiin. Väliaikaisina yöpöytinä ovatkin toimineet pahvinen vaippalaatikko ja steppilauta. Vähän nolottaa myöntää, mut hain tosiaan samanlaiset kuin aikaisemmat oli, mutta valkoisella värityksellä. Kummasti sekin jo teki ihmeitä makkarissa. Heti tuli sellaista raikkautta sinnekin.

Ja koska on uudet pöydät, niin lamputkin menivät vaihtoon. Vanhoille olis suunnitelmissa jonkinlaista tuunausta, mutta katsotaan mitä niistä tulee ja minne. Makkarin yöpöydille löysin upean valaisinvinkin DIY ohjeineen Oma Koti Valkoinen - blogista ja tämä kyseinen inspiroiva postaus löytyy tästä. Kun näin tämän valaisimen olin niin myyty, että Clas Ohlsonin ostoslistaa piti alkaa heti rustaamaan. Ja toki niitä piti heti saada kaksin kappalein. Poikettiin ohjeista sen verran, että jätettiin kytkinpistoke tavalliseksi ja viritettiin valot kauko-ohjattaviksi.

Oon enemmän kuin tyytyväinen pieneen makkarin ehostukseen.

Alkaakohan tuo tähtivaihde vähän hiipumaan, ku tekis mieli vielä päiväpeitto vaihtaa yksiväriseksi???

maanantai 26. elokuuta 2013

Virkattuja pyöreitä mattoja á la Kauhavan Kangasaitta

Tarkoituksenani oli vain esitellä toinenkin virkkaamani matto, mutta eksyinkin Kauhavan Kangasaitan ohjelaariin ja sieltä löytyi paljon muitakin kivoja pyöreiden mattojen ohjeita, joita tahdoin nostaa esille.

Tämä oma mattonihan on jo kaikille tuttu Juhannusruusu, jonka ohjeen aikoinani juuri Kauhavan Kangasaitan sivuilta nappasin. Se on virkattu pari vuotta sitten ja tällä hetkellä se koristaa meidän makkaria. Yleensä en ole mikään romanttinen sisustaja, mutta mielestäni nämä virkatut matot ovat vain niiiiin ihania ja tuovat sellasta lämmintä fiilistä moneen kotiin. 

Nämä matot löysin heidän sivultaan laittamalla haun langan mukaan ja tässä tapauksessa lankakategoria oli Matonkude ja Ontelokuteet, joista saa toki muutakin tehtyä kuin mattoja kuten linkistä näkee.

Walk of fame

Kun alkukesästä rempattiin terassia, jäi valun jälkeen vähän betonia yli, joten päätettiin laittaa loppu levyksi ja painettiin siihen kaikkien perheenjäsenten kädet. Kesän se on tuolla pihalla pyöriny paikkaa ettien ja nyt se sen löysi.

Ollaan täs viime viikon aikana vähän siistitty etupihaa. Revittiin laatat irti, kaivettiin vähän maata ja laitettiin kangas alle. Sit maata päälle ja laatat takas. Todella typerää touhua, mut eipä hetkeen tule rikkaruohoa laattojen välistä (ainakaan ennen ens kesää). Selkä on ollut kyllä kovilla, mut parasta hyötyliikuntaa, kun ei edelleenkään saa raahattua itteä salille.

Tuonne  etupihan laattojen sekaan se meidän "walk of fame" laatta siis upotettiin. Jotenki siitä tulee aina hyvä mieli, kun se näkee.
<3 Meidän koti, meidän perhe <3