keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Virkattu tunnelmantuoja

Olen joskus aiemminkin virkkaillut astioiden päälle ihan perinteiseen tapaan. Ideoita ja tekijöitä näihin löytyy netinkin kautta todella paljon ja yksi parhaimmistoa mielestäni on Nuppu Homen kirjoittaja. Hänen sivuiltaan löytyy inspistä vaikka kaikille jaettavaksi ja tuotteita löytyy myös tilattavaksikin asti.
Ostin sisustuskirppiksen (facebook) kautta jo tovi sitten valkoisia perhosia sisustustarrojen muodossa ja olenkin kovasti miettinyt, mitä niille keksisin. Virkatut purkit ja sisustustarrat nyt liitettiin yhteen ja  tässä lopputulos.
Mielestäni tämä on aika herkkä. Valkoinen villalanka neuloen sekä virkaten ja lasi tarran kanssa vain on niin kaunis sekamelska. Illalla se toi hyvin tunnelmaa hämärtyvään iltaan. Olen oikein tyytyväinen tähän prototyyppiin ja tästä on hyvä lähteä kehitteleen eteenpäin.
Huomenna auto starttaa kohti Lappia, joten voi olla, että In The HouZe vaikenee, mutta vain hetkeksi. Toivottavasti siellä saadaan akut ladattua ja paljon uusia vinkeitä tulevaan syksyyn. 

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Arjen Luxusta parhaimmillaan

Tänään keli ei ole ollut mikään parhain, joten pienen ostarireissun jälkeen päätettiin syödä HIENOSTI kotona oman perheen voimin. Mieheni laittoi ihan superia sienirisottoa ja kanaa ja minähän sitten hoidin pöydän kattauksen. Harvoin me ihan näin koreaks pöytää laitetaan ainakaan keskellä viikkoa, mutta johan tuli hyvä mieli. Lapsetkin olivat ihan innoissaan kynttilöistä ja servettirenkaista. Tämä otetaan kyllä tavaksi useamminkin. Suosittelen!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

H&M homen ostoskorien sisältöä

Kävin pari viikkoa taaksepäin H&M homen myymälässä Helsingissä ja jotenki en vain oikein innostunut. Paljon tavaraa + pieni tila = ei mun juttu yhtään. Kuitenkin kun tulin kotiin, huomasin heillä olevan kampanjana ilmaiset toimarit, joten pitihän se sit jotain pientä tilata. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin kahteen otteeseen täs ehittiin samalla kampanjalla tilausta tehdä. Ekasta paketista lähti vähän palautukseen, joten raaskin sitten vähän täydentää hankintoja. Pari purkkia piti vielä saada tuohon kodinhoitohuoneen Stringiin.

Tässä oiski vähän näiden kahden kerran ostoskorien sisältöä...

(kuvat H&M)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Onnellinen Stringin omistaja

Joka kerta, kun avaan kodinhoitohuoneen, en vain voi olla hymyilemättä. Hampiharjat saivat kyllä vimpan päälle tyylikkään hyllykön allensa ja tämä emäntä on kyllä enemmän kuin tyytyväinen hankintaansa. Joskus se Onni vain löytyy materiaalista ja tällä kertaa minun onni on String. Toki siinä aluksi tavarat hakevat paikkaansa ja pari pikku purnukkaa sinne voisi hankkia, mut tämä oli tilanne kuvausvaiheessa. Piuhat täytyy vielä laittaa jotenkin nätimmin "piiloon".
Mitäs tykkäätte?
Ihan parasta sunnuntaita teille kaikille!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Mattojen kirous / kirotut matot

Ja taas tämä nainen reklamoi matoista (edellisestä postaus tässä). Mun päällä on varmaan joku mattokirous...

Tällä kertaa kyseessä on jo pari vuotta sitten hankkimani VM-Carpetin Musta Saxony. Vielä näinkin paljon oston jälkeen se irrottaa karvojaan päivittäin ja olin jo siihen niin tottunut, etten ajatellut kummemmin. Käytyämme VM-Carpetin myymälässä Tammistossa, myyjä ehdotti maton reklamaatiota ja senhän tein. Sain uskomattoman nopeasti vastauksen ja ihan huippu asiakaspalvelua. Peukut siitä VM-Carpetille. Sain hyvityksenä maton kotikorjausohjeet ja tuntuvan alennuksen uuteen mattoon heidän mallistostaan. Olisivat he ottaneet rispaantunvankin maton tehtaallekin tutkittavaksi, mutta mulle tämä oli parempi ratkaisu, koska uusi matto oli joka tapauksessa hankinnassa. Joten eiköhän tämä ollut kaikille win win tilanne.

Muutamia mattoja sieltä nousi esille nopean selailun jälkeen.

160senttinen pyöreä tasaraita Basso ja mustavalkoinen moduuleista koottu Just-Tessa neliönä varmaan ovat tällä hetkellä ne houkuttavimmat, mut saas nähä vielä. On nuo muotoonleikatut matotki kyl aika ihania ja etenkin tuo pitsireunanen mulle vähän huutelee.

Onneks tää reklamointitarjous on voimassa vuoden loppuun, joten ei tartte panikoida asian suhteen.

(kuvat lainattu VM-Carpetin sivuilta)