tiistai 6. tammikuuta 2015

En valaistunu, mutta rakastuin!

Lasi viiniä ja lankalaatikon pengonta ; siitä se ajatus sitten lähti.


Ajatuksissa kuvia Mandalasta, mutta ei tarkkaa tietoa, mikä Mandala on.

Wikipedia auttaa :
"Mandala on ympyrän muotoon tehty kuvio, joka kuvaa kosmosta symbolisesti tai metafyysisesti. Sana mandala (मण्डल) on sanskritin kieltä ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.
Yleisimmin mandalaa käytetään meditaation tukena, minkä vuoksi se edustaa myös valaistumisen symbolia."

Minäkin tahdoin valaistua. Rivi kerrallaan etenin. Mietiskelin menneitä. Mietiskelin tulevaa. Yllättävän paljon etenemistä ja vähän purkamista. Olen tainnut jotain oppiakin tässä tehdessä. 


Lopputulos ei ehkä niin valaistunut, mutta täysin rakastunut mun uuteen keväiseen Mandalaan, joka tehtiin ajatuksella olkkarin Rahin päälle.





Lankana käytin jo vuosia lankalaatikossa muhiteltuja Novitan Virkkauslankoja. 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Seilorireppu

En oikeasti tajua! Tän työn ohjeistuksineen tein Suomen Langalle jo ennen kesää ja luulin tänkin tänne jo arkistoineeni, mutta laavatessani läpi omia vanhempia julkaisuja, en postausta tästä löytänyt. Ajatustasolle on siis se jäänyt. Toukokuun helteet varmaa pehmensi tän pään ja sit postaus unohtu.

Asia siis korjaukseen. 

Tarve oli siis repun ohjeelle. Materiaaliksi sain ihanaa Mopparia lilan ja valkoisen sävyisinä.
Ja tällainen siitä mun käsittelyn tuloksena tuli.


ja ohje reppuun löytyy täältä : http://www.suomenlanka.fi/tyoohjeet/seilorireppu-mopparista/

Tässä vähän lisäkuvia projektin varrelta.

Pohja
Reunukset
Etupalmikko
Yhdistellään
Tuubiksi ja tuubi kiinni pohjaan
Hihnat ja kiristysnyörit
Ja sittenhän se ois vähän niin ku siinä. 
Menoksi!
Toisaalta ainakin omat ajatukset on jo tulevassa keväässä, joten ehkä tää postaus tuli juuri kreivin aikaan. Ehtii hyvin alkaa valmistautumaan tulevaan kevääseen ja kesään. Ehkäpä itelleki tuli yks repun mentävä tarve ToDo-listalle lisättäväksi. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvä vuosi takana ja täysin erilainen edessä


Hyvää Uutta Vuotta kaikille ihanille blogin seuraajille. Tämä on ollu ihanaa matkaa tähän asti. Pientä haastetta jatkoon aiheuttaa loppiaisen jälkeinen töihinpaluuni. Melkein viisi upeaa vuotta kotona lasten kanssa, mutta nyt olisi aika lähteä töihin lomalle vai mitenkä sitä yrittäis itteä tähän motivoida.

Blogi jatkaa toimintaa, mutta voi olla, että postausviivettä ainakin alkuun ilmenee. Arki tekee niin suuren muutoksen, että nyt vaan sormet ristissä toivotaan, että palaset loksahtais pian paikalleen ja saatais arki rullaamaan toivotulla tavalla.

Käsityöt toimivat edelleen terapeuttisena apuvälineenä, joten niitä nyt tulee jatkossakin tippumaan koukulta ja puikoilta, mutta se, et mitä ja milloin jää vielä nähtäväksi.
Instagram toimii tällä hetkellä varmasti aktiivisimpana, joten jos In The Houzen toiminta kiinnostaa ja Instatili löytyy, niin ehdottomasti seuraamaan käyttäjää MinSuHem.

Palataan kuitenkin hieman viime vuoden tuotoksiin. Olin ihan ymmälläni, kun tajusin kuinka paljon kaikkea sitä on tullut vuoden aikana tuotettua. Olen oppinut hirmuisesti kaikkea uutta ja innostus käsitöihin on ollut kyllä kovempaa kuin ikinä aikaisemmin. Kaikkia töitä en varmaan tähänkään saanut, koska kuvakansiot ovat "pikkasen" levinneet käsiin.

Mut näiden tuotosten voimin aletaan miettiin uusia kuvioita.

Päällepantavaa
Puolet ohjeesta, puolet soveltaen.
Kyllä toi improvisointi on vaan enemmän mun juttu. 
Lapastehtailua
Hello Kitty Lapasissa tein ekaa kertaa silmukoiden jäljentämistä.
Norsulapaset olivat ensimmäiset kunnon kirjoneulekokeilut. 
Jotain kaunistusta jalkoihin. Mikä on kamalampaa kuin palelevat varpaat?
Lepardisukat ovat ekat kärjestävarteen sukat.
Nyöritetyt sukat tein jouluna Lapin reissulla ja sille tielle jäivät.
Pipojapipojapipoja
Olen kyllä niin pipoihminen, et sehän kyl näkyy pipolaatikolla.
Heijastuslangat on kyllä ollu ihan huippuja muksujen pipoissa.
Lämmikettä kaulalle
Pientä kyllästymistä hörselöhuiveihin havaittavissa, mutta laatikossa ois vielä tuhottavia lankoja jäljellä. Ideoita niiden uusista käyttötarkoituksista otetaan mielellään vastaan.
Asusteita monessa muodossa. Ihania pieniä välitöitä.
Joka lähtöön löytyy jos jonkinlaista väskyä.

Kotiakin on alkanut kerääntyyn omatekoisia juttuja.
Virkattu SikSak verhokappa on kyllä yksi lemppareista. 
Kiitos seuraajat, kiitos satunnaiset kävijät, kiitos Suomen Lanka.
Huippu vuosi jäi taakse, mutta aina vain parempaan tähdätään.

Halauksin Minna (In The HouZe)

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Rakkaudella äidille

Tänäkin vuonna pukinkonttiin eksyy aina jotain omatekoista. Tai oikeastaan tämä oli synttärilahja äidille, jonka synttärit ovat joulukuun lopulla.





Samaa Doris Chanin ohjetta olen hyödyntänyt ennenkin ja siitä postaus löytyy täältä. Tähänkin tein resoriosan neuloen. Kyseisen Doris Chanin kirjoissa on kyllä niin paljon ihanuuksia, että suosittelen kyllä tutustumaan hänen teoksiin.

Tällä kertaa käytin lankana Novitan Hilettä ja resoriin 7veljestä. Tästä tuli kyllä todella pehmoinen ja lämmin. Tais se äiskäki tykätä.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulukalenterin luukku 15

Osallistuin tänä jouluna ekaa kertaa Facebookin käsityöblogit ryhmän joulukalenteriin ja nyt ois mun vuoro. 

Neuloin sukkia... pikkuruisia sukkia.

Aloitin yhdellä ja ihmettelin,
neuloin toisen
ja sitten ilmaantu vielä muutama.
Jatkoa seuras, kun vauhtiin päästiin
ja yhtäkkiä niitä oli pieni kasa.

Perussukan ohjeella mentiin 
(ohjeita on lehdet, kirjat ja netti pullollaan, joten kirjasin tähän ylös oman muistilappuni)

5 silmukkaa per puikko, 
Varteen noin 25 riviä aina oikeaa
Kantalapussa 10 silmukkaa -> 10 riviä sileää neulosta. 
Kantakavennusjako 3-4-3
Molemmista reunoista 6 silmukkaa puikoille (puikoilla nyt 8-5-5-8 silmukkaa)
Kolme kertaa kiilakavennuksia joka toinen rivi, jotta saadaan silmukoiden määrä tasattua puikoille. 
Kaikkinensa rivejä 25 ennen kärkikavennuksia. 
Kavennusrivi, välikierros, kavennus, kavennus, lanka jäljellä olevien 8 silmukan läpi ja päättely.
Taita yläsreuna

Mitä näillä sitten voi tehdä? Vaikka eihän kaikella nyt aina tartte olla mitään sen kummempaa merkitystä. Kokosin kuitenkin muutamia ajatuksia näistä. 

Osana joulukorttia. Sukkaan on helppo sujauttaa nameja tai vaikka setelin
Yksittäisinä joulukoristeina (verhorinkulat toimii hyvänä ripustuslenkkinä)
Kuusenkoristeina (oma joulupuu oli tähän hätään tällainen)
Kattauksessa
Oma lemppari : Joulukosinta <3 <3 <3
Osana joulusisustusta. Ei palele enää tuolienkaan jalat. :)

Meidän kotona nämä toimii jouluviirin roolissa ja kokoaa yhteen meidän kodin jouluvärit.
Ja toki sijoitettu paraatipaikalle valojen kera. 

Meillä näitä on 12 kappaletta, mutta tuplamäärällä sais helposti tulevaksi jouluksi joulukalenterinkin. Nopeita ovat tehdä ja hyviä jämälankasyöppöjä, joten kasa tulee varmasti kasvamaan ensi jouluksi.

Ihanaa joulunodotusta kaikille lukijoille ja toki satunnaisille kävijöillekin.