Tädilleni tehdyn avainnauhan jälkeen tajusin, että multa itseltänihän puuttuu avainnauha myös. Äkkiä siis koukku esille ja hommiin.
Tahdoin hörselöä ja sitähän sitten tehtiin.
Ja kuvathan paljastaa, että tää postaus on pikkasen jääny roikkumaan. Tuolla se hienosti arkistossa ilmotteli olemassaolostaan, Ei siis ihan hellehattukelit enää, mut avainnauha kulkee edelleen päivittäin menossa mukana,
torstai 6. marraskuuta 2014
perjantai 31. lokakuuta 2014
Elämäni ensimmäinen blogitapaaminen
Kutsu kävi Blogitapaamiseen Oulunkylän Lankamaailmaan.
Ensimmäinen blogitapaaminen minun historiassani. Päivämäärä sattui juuri syntymäpäivilleni, mutta mikä sen mukavampi tapa viettää synttäri-iltaa.
Hersyvää naurua, kilotolkulla lankaa ja pientä purtavaa.
Ja se seura...
Tässä seurassa ei kukaan ihmetelly sitä, kun käsilaukusta nousi esille keskeneräiset kudelmat.
Tässä seurassa etsittiin ja löydettiin inspiraatiota, tekemisen riemua ja onnistumista.
Mulla oli hyvä olla.
Tuntui, että näitä naisia oikeasti kiinnosti kuulla, mitä teen ja mitä osaan. Meillä oli yhteistä puhumista ja luulen, etät jos tapahtumalla ei olis ollu loppumisaikaa niin aika ois vain kadonnut ja niinhän se tekikin.
Ja eihän sieltä todellakaan lähdetty kotiin tyhjin käsin.
Goodiebag oli niin kattava, et ei millään malttais viä loppuun tänhetkisiä projekteja
Knit Pro- kantikkaat sukkapuikot ja virkkuukoukkuja
Modernit Klassikot lehti
Extrafine Merino 120 - lankaa
Home Sweet Home - lankaa
Janne - sukkalankaa
Matildaa
Ja mini ontelokudetta, joka muotoutui illan aikana jo jouluiseksi pipariksi.
Heijastinlankaa
Toki sieltä tarttui sit mukaan vähän muitakin hankintoja. Osa ehti mennä jo äidin kassiin ennen kuvaamista :
Huivilankoja ja bambua
Ja nyt vihdoin sain hankittua myös paksut puikot varrasvirkkausta silmälläpitäen.
Mennessä jännitin ja kotiintullessa en vaan voinut olla hymyilemättä ja huokailematta. Niin paljon eilinen ilta mulle antoi.
Kiitos ihana Sateenkaaria ja Serpentiiniä blogin Laura, joka tän tapahtuman järkkäs ja vieraat valikoi. Olen onnekas kuuluessani tähän listaan.
Kiitos Lankamaailma, että olet olemassa. Hän, joka ei vielä ole kyseisessä Oulunkylän liikkeessä käynyt, niin tää on ehdoton syy kruisailla Ogeliin pääkaupunkiseudulla ollessa. Palvelu on moitteetonta.
Erityishuomiona se, että myyjistä enemmistö on vasureita, joten me vähemmistöön kuuluvat saamme sieltä hyvää kädestäpitäen opastusta.
Kiitos Funny Deli nameista! Ihan törky hyvää suklaata oli tarjolla ja pitihän sitä hieman kotiaki kantaa.
Kiitos Huili!
Ja kiitos teille ihanille bloggaajakollegoille.
Anana - A-nanan
Enne - Casa-X
Heidi - Helyes
Laura - Lauramainen
Petra - Puistolassa
Taru - Sort of Pink
Oli ihanaa saada nähdä teitä kaikkia!!!
Olen onnellinen!
Illankulkua eri vinkkeleistä :
http://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2014/10/oi-lankamaailma-oi-ihanat-naiset.html
http://sortofpink.blogspot.fi/2014/10/yarnworld-blogitapaaminen.html
Illankulkua eri vinkkeleistä :
http://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2014/10/oi-lankamaailma-oi-ihanat-naiset.html
http://sortofpink.blogspot.fi/2014/10/yarnworld-blogitapaaminen.html
maanantai 27. lokakuuta 2014
Heijastus pipo + OHJE
Tarjoustalon Heijastus-kampanjasta tarttui mukaan testattavaksi muutama kerä lankaa. Harmi kun nopeammat hamstraajat olivat vieneet pinkkiä vaille kaikki muun väriset kerät, joten tyttelille sain vasta neulottua pipon. Täytyy myöhemmin hakea vielä pojallekin soppelia väriä.
Ohjeita oli aika hintsusti tarjolla, joten työstin sit tuurilla omanlaiseni ja sinnehän se päähän osu ja uppos.
Päätin kerrankin totella vyyhdin ohjestusta ja kaivoin kympin puikot esille ja päänmittauksen jälkeen sain puikon silmukoiden lukumääräksi 20.
Kirjottelin jotain ohjeen tynkääkin matkan varrella ja tämä oli ainakin meidän melkein 3-vuotiaalle oikeinkin hyvä koko ja kasvuvaraakin sen verran, et koko talvi huoletta porskutetaan menemään. Ehkä jopa ens talvenakin...
Itse langan työstämisestä.
Omassa kerässäni oli useampi solmukohta ja niiden kohdalta heijastinlanka oli valitettavasti mennyt poikki ja sen saaminen kulkemaan takaisin neuloksessa oli välillä hieman turhauttavaa. Puijjuuttelin heijastinlanganpätkiä työn valmistumisen jälkeen virkkuukoukulla paikoilleen ja se ei ihan helppoa hommaa ollut.
Onneksi lopputulos oli kuitenkin niin kiva, että annan langalle vielä toisen mahdollisuuden, koska onhan tällainen pimeän ajan pipo vaan saatava tuolle meän jätkällekin. Ihanaa, et tällasia heijastavia lankoja on tullut markkinoille, mut ois näissä vielä vähän kehitettävää.
Jos innostut ohjetta käyttämään, olisi toivottavaa, jos mainitsisit blogini lähteenä ja vinkkaisit siitä tännekin.

Luo 20 silmukkaa.
Rivit 1-4 Resori 1o1n
Rivi 5 3o3n 8o 3n3o
Rivi 6 3n3o 8n 3o3n
Rivit 7 3o3n 8o 3n3o
Rivi 8 3n3o 8n 3o3n
Rivi 9 3o3n 8o 3n3o
Rivi 10 3n3o 8n 3o3n
Rivi 11 (palmikko kiertää vasemmalle)
3o3n 4silmukkaa apupuikolle ja tuo eteen 4o neulo apupuikon silmukat perään oikein 3n3o
Rivi 12 3n3o 8n 3o3n
Palmikko kääntyy vasemmalle yhteensä 7 kertaa.
Toista rivit 5-10 , jotta alku ja loppu ovat identtiset.
Resori peilikuvana 1n1o yhteensä 6riviä ja päättele lanka.
Pitempi resori asettuu kivasti taakse
Ompele sivusaumat
Hox! Pyri saamaan resorien reunat kohtaamaan siitä huolimatta, että takaresori on pitempi.
Muunnos pyöröpuikoille:
Luo alkuun 40silmukkaa ja toista kirjattu ohje aina kahteen otteeseen samalle riville. Huomio, että työstät pipoa vain oikealta puolen, joten ohjeen nurean puolen silmukat täytyy kääntää oikealle puolelle sopivaksi. Palmikkokierteitä riittää 3 ja loppuun alun identtisyys. Päätele silmukat ja ompele huippu kiinni.
(jos löydät ohjeesta epäkohtia tai kysyttävää niin nopeaa ilmoitusta ja laitetaan korjaukseen)
Lanka Novita Heijastus
Puikot 10mm
Menekki : Vähän toista kerää.
Itse langan työstämisestä.
Omassa kerässäni oli useampi solmukohta ja niiden kohdalta heijastinlanka oli valitettavasti mennyt poikki ja sen saaminen kulkemaan takaisin neuloksessa oli välillä hieman turhauttavaa. Puijjuuttelin heijastinlanganpätkiä työn valmistumisen jälkeen virkkuukoukulla paikoilleen ja se ei ihan helppoa hommaa ollut.
Onneksi lopputulos oli kuitenkin niin kiva, että annan langalle vielä toisen mahdollisuuden, koska onhan tällainen pimeän ajan pipo vaan saatava tuolle meän jätkällekin. Ihanaa, et tällasia heijastavia lankoja on tullut markkinoille, mut ois näissä vielä vähän kehitettävää.
Jos innostut ohjetta käyttämään, olisi toivottavaa, jos mainitsisit blogini lähteenä ja vinkkaisit siitä tännekin.
lauantai 25. lokakuuta 2014
Mä tulin läpi ruutupolun ja nyt mä olen tässä.
Nyt on joku tarve huputtaa kaikkea. Joka ikinen lasipurkki ja -purnukka täytyy laittaa sivuun myöhempää työstämistä ajatellen.
Ensimmäisinä huputettavien listalla on ollut ihana lahjaksi saatu Pentikin tuikkusomiste. Se vain nyt kaipasi omaan silmääni jotain ja niihän sitä taas ruvettiin.
Ensimmäisinä huputettavien listalla on ollut ihana lahjaksi saatu Pentikin tuikkusomiste. Se vain nyt kaipasi omaan silmääni jotain ja niihän sitä taas ruvettiin.
Kaivoin kaapista Jan Eatonin 200virkattua ruutua kirjan (SUOSITTELEN) ja testasin sieltä ensin yhden palan, joka miellytti omaa silmää. Mittauksen jälkeen totesin, et kolmella palalla rinnatusten saan lasiputken ympärysmitan. Korkeuden suhteen mahdutin kaksi ruutua ja improt päälle.
Ensin mietin, että kaikki kuusi palaa olisivat samanlaisia, mutta koska kirjassa on hauska twisti, jossa on aina vinkki, mikä pala sopii tän juuri työstetyn palan kanssa yhteen, niin aloinkin seuraamaan polkua.
Ensin vastaan tuli
Viktoriaaninen pitsi (92),
jota seurasi vinkki Arkadiaan (9).
Arkadiasta polku johti Kuningatar Annen pitsiin (47),
josta kaarsin kohti Goottineliötä (94).
Suuri pyöreä (173) sattui onneksi matkan varrelle,
koska se on yksi lemppareistani kirjassa.
Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä stoppasin Filigraanin (197) kohdalla.
Palaset kiinnitin toisiin kiinteillä silmukoilla siten, että sauma jäi koholle oikealle puolelle. Tää kohosauma on mun heikkous. Sitä on pukattava melkein joka työhön. Rakastan kun se tuo töihin vähän uusia ulottuvuuksia. Ensin virkkasin kaksi kolmen ruudun muodostavaa tuubia ja kiinnitin ne sitten toisiinsa.
Pohjaan virkkasin improvisoimalla pienen ympyrän ja kiinnitin sen samalla tyylillä tuubin pohjalle.
Nyt korkeutta oli hyvä mittailla. koska tuubia pystyi mallailemaan lasiputken ympärille.
Korkeutta piti hieman jatkaa, joten tein muutamia kierroksia pylvän, ketjusilmukoin ja kiintein silmukoin. Katkaisin langan ja pujottelin sen koko yläreunan läpi kiristäen sitä hieman, että se on riittävän napakka pitämään reunan siististä ylhäällä.
Ja kuinka kauniisti se sopii yhteen kotoa jo ennestään löytyvien ZBH:n Magnolia tuikkusomisteiden kanssa.
Lanka : Suomen Langan 6-säikeinen Liina Kalalanka.
Väri : valkaistu valkoinen
Koukku 1,5mm.
Tällä langalla omat ruutuni olivat noin 5cm x 5cm.
maanantai 20. lokakuuta 2014
Nyt kerätään positiivista buustausta
Tulehan mukaan In The HouZe-blogin facebook sivuille jakamaan hyvää mieltä ja olet mukana arvonnassa.
Kyseiselle sivulle pääset tästä!
"Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä - vaikkapa se olisit sinä itse. "
Tony Pettito
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)