lauantai 28. kesäkuuta 2014

ImproVirkattu Liina Mummilaan

Borta bra men hemma bäst!
Käytiin lomareissulla Lapissa. Pörrättiin Suomen ja Ruotsin rajalla ees ja taas. Ei löytynyt kesää ulkomailtakaan. Kahta pitkähihaista päälle ja legginsit toimi hyvin toisten housujen alla, ettei vilu iskeny. Rakkaus ympärillä kuitenkin lämmitti, joten hyvinkin onnistunut pari viikkoinen jäi mukavaksi muistoksi.

Ei varmaan mikään yllätys, että olihan mulla vähän lankaa mukana, ettei nyt sisällä tarttenu toimettomana istuskella.

Anoppi hankki tovi sitten uuden pikkupöydän olkkariin ja siihen tein improvirkkauksella liinan. Yritin ensin metsästää jotain kivaa ohjetta, mut ku ei sillä sekunnilla löytyny sopivaa, niin kerros kerrallaan improvisoin ja tässä lopputulos.



En tiä sit oliko ekakertalaisen tuuria, et selvisin aika vähällä purkamisella. Toki oma sisäinen kriitikko nosti päätään useaan otteeseen ja kerran liinasta katos puolet, mut hei ... vain kerran.
Eli siis aikasta sutjakkaan saatiin tää pöytään ja ainakin tekijä oli hyvinkin tyytyväinen.

Onnistuiskohan sitä uudelleen, ku kotia vois lipaston päälle tarvita kaksi vastaavanlaista???

Langanvirkaa hoiti valkaistu 6-säikeinen Liina-kalalanka (Suomen Lanka Oy) ja koukku oli 1,5millinen.


2 kommenttia:

  1. Melkoisen hyvin improvisoitu! Hieno liina. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Marja! Iteki olin hirmusen tyytyväinen tähän.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.