keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Neulottu tyynyliina

WOHOO! Vihdoinkin jotakin valmista.
Tovi sitten opettelin palmikkoneulosta ja johan tätä taitoa piti lähteä ideoimaan johonkin.
Ajatus neulotusta tyynystä pyöri päässä, joten sitä siis...

Neuloin kapeita 50senttisiä palmikkokaistaleita kahdessa eri värissä ja yhdistelin ne kiinteillä silmukoilla virkaten komeaksi riviksi. Tässä siis tyynyliinan toinen puoli.


Toisesta puolesta halusin erilaisen, mutta silti leikittelevän. Ajatus väreistä lähti jo sohvallani olevasta ZBH:n tyynystä. Teinkin siis kolme kaistaletta neuloen aina 5 riviä 11 oikein 11 nurin 11 oikein  ja sitten taas 5 riviä 11 nurin 11 oikein 11 nurin, jolloin sain kivaa "kaakelimaista" neulosta. Ja nämäkin virkattiin kiinteillä silmukoilla yhteen.


Aluksi etu- ja takaosa eivät millään meinanneet asettua yhteen, mutta onni on kostutus ja pingotus, jolla sain kun sainkin ne lähemmäksi toistensa kokoa. Ensi kerralla ehkä vähän tarkemmat laskelmat ennen toteutusta. Nyt en vaan malttanut. 

Tahdoin vielä lisätä tyynyliinaan vetoketjun ja sen teinkin kieli keskellä suuta, koska vetoketjut ja minä ei olla koskaan oltu ylimpiä ystäviä käsityörintamalla, mut hei selätin tän tehtävän ja käsin rakkaudella ompelema vetska asettui paikalleen paremmin kuin hyvin.

Nyt vaan täytyy lähteä metsästämään muhkeaa sisätyynyä, et saadaan tyynyliina vielä nätimmin esille.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköinen tyynyliina!! Ps. Muhkeita tyynyjä löytyy ainakin Ikeasta, ne höyhentäytteiset on hyviä. Varsinkin hintaansa nähden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itteäki lopputulos miellyttää kovasti. Ja Ikeaan ekyn heti ku tää jouluhumputus rauhottuu. Sunnuntaina eksyttiin Jumboon ja sen kokemuksen kauhistama mua ei saa ennen vuoden vaihdetta mihkään isompaan kauppaan.

      Poista
  2. Vau; tosi hieno ja ihanat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä pitäis samasta väritriosta alkaa virkkaan vilttiä, mut saa nähdä milloin. Pakko ottaa väliin pari pienempää prokkista, ettei pala hermot näiden ikiprojektien kans.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.